I'm so angry right now it's hard to even write this. What is wrong with people. During a guest analysis spot on Fox News, Washington Times correspondent Liz Trotta said she wished Barack Obama dead. If you haven't seen this, a video clip is below. This happened during an analysis of Hillary Clinton's  RFK faux paus the other day. I'm not an Obama supporter and this makes me angry. How can anyone WANT to see violence done on anyone, let alone a candidate. If you don't like them you don't vote for them. If the vote doesn't go your way, that's the way the game is played. You don't wish them dead, or worse yet take matters into your own hands. Fox news, not fair and balanced, insane and weird. I worked as a journalist for nearly 30 years and I had an opinion about a lot of things but I always took care to keep it OUT of my reporting.  This is incredibly irresponsible and inflamatory. Liz Trotta, has of course lamely apologized on Fox calling it "an attempt at humor," but the damage is still there. She said it and it's out there. People listen to this network. For the life of me I don't know why. I'm even doubly puzzled now. Fox has a responsibility and so does Trotta. You're suppossed to report the news, not call for the death of one of the democratic candidates. She criticizes Hillary Clinton up and down, then says something like this and then tries to pass it off as humor in an apology. You're a sick hippocrite, you should get professional help. You should be banned from the media, for life! The other thing that I find appalling is that U.S. media is NOT reporting this story. I actually found this story in British media who referred me to YouTube. The American media jumps all over Clinton for what may actually have been an honest error, but they ignore something from one of the foremost watched news networks. Fair and Balanced?

POLICE MAKE STORE OWNER GIVE BACK SHOES OF SHOPLIFTERS

 A liquor store owner in Durango, Colorado is tired of repeat offenders coming into his store and shoplifting. When he catches a shoplifter he makes them give him a shoe so they will be embarrassed and not come back. I think it is a very creative solution to an ongoing problem. The Durango police disagree. They have told him to knock it off or they are going to prosecute him for felony robbery. Now the shoe is on the other foot so to speak. Shoplifting is a misdemeanor which means that the store owner would be prosecuted harder than the thieves for protecting his store. That's pretty backward. The owner, Gabe Fidanque, was ordered to return the shoes to their owners, if he can find them. Police Captain Micki Browning says the store owner should "find a different option that doesn't involve giving up property."  Findanque found that the thieves would return within hours of turning them over to police. "That's the whole point of it. They're too humiliated to come back and ask for their shoe, and that also means they won't steal again," Fidanque said. Let's see the owner has found a non-violent solution to his problem that works and the police want to prosecute him for it. What is wrong with this picture?

MAN IN MORGUE FREEZER WITH DEAD GIRLFRIEND

A man in Taiwan has crawled inside a morgue freezer to try and commit suicide. Grieving over his girlfriend, he crawled into the compartment to be with her. He was found a half-hour later when workers noticed that the temperature in the freezer had gotten unusually high from an unlatched compartment. The girl had died from an overdose of sleeping pills. It appears that both of these folks were unstable. I feel bad for the morgue worker that had to deal with this.

WOMAN MARRIES BERLIN WALL

I wonder if this woman just couldn't get a date. Eija-Ritta Berliner-Mauer, a 54-year-old woman from Liden, Sweden claims to have married the Berlin Wall back in 1979 and changed her surname to German for Berlin Wall. I wonder what priest performed this ceremony.  She says she finds objects more appealing than people and that she is convinced that she is not the only one that gets pleasure from the relationship. Yep, keep telling yourself that. How do you get concrete turned on. What if it calls you another wall's name. "Harder harder, oh Great Wall of China you're so good." OK, I'm baffled with this. "I find long, slim things with horizontal lines very sexy," she says. OK, hot for concrete. That's....different. So what's this called cementaphilia? Since her "lover" was torn down after the cold war she keeps a model of the wall in her home. I guess at least you don't have to listen to it complain. I hope she's good at one sided conversations.

MICHAEL JACKSON LIKES ULTIMATE FIGHTING

Ok, I put this in because this is so stupid. Michael's always so good for that. Saturday night he went to the UFC Tito Ortiz fight trying to be not noticed. He didn't succeed. For one thing he arrived in a wheel chair and had his face covered in a shroud. Check out the photo below. I think looking like this would only attract attention. I know I'd be wondering who's the yo-yo dressed like a dope. Arriving in the wheelchair isn't real incognito either. Does that mean he got the handicapped parking? It seems to me he attracts more attention when he's trying not to attract attention. The dude has issues. Is he a dude? I thought UFC is for people that actually have testosterone.

• Sanoja on oltava tasan 100.
• Otsikoi teksti!
• Otsikkoa ei lasketa sataan sanaan.
• Yhdyssanavirheistä rangaistaan.
• Aloituslause kuuluu tekstin alkuun, johon loppuosan on luontevasti nivouduttava.

Aloitusvaihtoehtoja on kolme:

1.) Niitä tuli vastaan vähemmän ja vähemmän.
2.) Yhtäkkiä aurinko paistoi.
3.) Veden läpi ei kuulunut enää mitään.

Lähetä kirjoitukset kaikkien kritiikkipiiriläisten sähköposteihin to 24.1. klo 16 mennessä!

Akka kylän laskit kantoi,
joka murun läävään antoi.
Sika lihoi, akka laihtui. --
Joulun alla vuoro vaihtui.

Elokuussa tarina sai jatkoa, kun Amorin apuna toiminut raati valitsi lukuisten persoonallisten hakijoiden joukosta naisista ihanimman. Silloin voittajan nimi pysyi vielä salassa, mutta nyt -- sytyttäkää spotit ja juhlafanfaari soikoon! -- paljastan, kuka pääsi treffeille herkän sinkkumiehemme kanssa. Raina toimii samalla syväluotaavana esittelynä suomalaisen miehen deittikäyttäytymisestä. Joko pian kuulemme hääkellojen riemukalkkeen?

Kuten ---> Mainosmiehelle morsian -finaalivideosta paljastuu, runot kuuluvat jokaisen itseään kunnioittavan herrasmiehen hurmaamisrepertoaariin. Niille, joilla runon luomiskyky sykkii ja säkenöi, Mainostoimisto Urho on julistanut Suuren rakkausrunokilpailun. Anna siis lempesi läikähdellä lausein ja taivuta liekehtivät tunteesi värssyiksi, loitsuiksi, hymneiksi, balladeiksi tai vaikka jalat alta vieviksi tanka-runoiksi. Luvassa on ruhtinaallisia palkintoja.

Kritiikkipiirin tapaamiset tämän vuoden osalta ovat sitten pulkassa, sillä viimeinen tapaamiskerta 15.12. on enemmistön äänin siirretty ensi kevään puolelle. Jouten kritiikkipiiriläiset eivät kuitenkaan vietä luppoaikaansa, sillä tehtäväksi on annettu ---> seitsemän kuolemansyntiä. Valitkaa niistä omanne, sukeltakaa syntiin syvälle ja työstäkää siitä tarina. Tyyli on vapaa, tekstin pituus mieluummin pitkä kuin pätkä. Maijalta toivon runon jokaisesta synnistä. Sen lisäksi voisitte ottaa itseänne niskasta kiinni ja ryhtyä elävöittämään tätä blogia teksteillänne ja viesteillänne.

Homma toimii näin: julkaise annetusta haasteesta kirjoittamasi runo blogissamme ja kopioi runopostauksen pysyvä osoite (sen saat klikkaamalla merkintäsi otsikkoa). Ilmoita Runotorstain kyseisen haasteen kommenteissa osallistumisestasi ja liitä runosi pysyvä osoite kommentin Kotisivun osoite -ruutuun. Osallistumisaikaa on viikko eli ensi keskiviikkoon asti.

Tunnistan ominaisuuden. Itse en tosin kuule päässäni säveliä, vaan lauseita. Useimmiten ne liittyvät työhön, valmisteilla olevaan tekstiin, jota aivoni työstävät silloinkin, kun itse kuvittelen touhuavani täysillä muiden asioiden parissa.

Juttujeni rakenteen ja näkökulmat työstän usein kävellen. Yksi viehättävimmistä kirjoitustyön kuvauksista löytyy Ritva Haavikon toimittamasta teoksesta Kirjailijat puhuvat (SKS, 1976), jossa Tulenkantajiin kuulunut Elina Vaara kertoo ”kävellyistä runoistaan”. Kirjoituspöydän ääressä istuminen ei häntä miellyttänyt, vaan Vaara etsi runoilleen rytmiä liikkeellä. Mieleen tulleet asiat hän merkitsi kiireesti muistiin mille tahansa paperinpalalle. Usein hyppysiin osui Klubi 7 -niminen savukerasia, jonka pohjaan ja kanteen Vaara raapusti ”säkeitä sotkuna”, kuten hän itse sanoi. ”Tuntuu kuin luomisprosessia olisi edistänyt se, ettei ollut tarjolla oikeita kirjaanviemisvälineitä, jopa tuo savukerasian pahvin tai paperilapun ahdas tilakin saattoi kiihdyttää.”

Miten monta kertaa olen itsekin kävelyretkilläni kironnut sitä, ettei taskuistani löydy kunnon paperia, vain rutattuja kassakuitteja ja pehmeiksi nuhjaantuneita nenäliinoja. Mutta miten ihana onkaan se hetki, kun epämääräisenä ajatusmössönä vellonut lause löytää vihdoinkin muotonsa. Uuden löytäminen, olipa se miten pientä ja haurasta tahansa, palkitsee aina.

Olen pyytänyt Jaanaa kirjoittamaan tässä blogissa siitä, millaista on, kun valmisteilla olevan kirjan henkilöt alkavat riivata ja sotkea ajatuksia, hankkivat itselleen poika- ja tyttöystäviä ja ryhtyvät vaatimaan osaansa tarinassa isommaksi. Toivottavasti odotus palkitaan...

Kirjailija Eeva Kilven parahduksenomainen runo paljastaa, ettei kirjoittaminen ole aina niin helppoa kuin lukijana voisi kuvitella. Tiedättehän tuon lähes pyörryttävän tunteen, kun avaa kirjan ja saa heittäytyä vahvan tarinan vietäväksi milloin historiallisten henkilöiden, milloin kaukaisten galaksien sotureiden, milloin omaa itseä niin kovasti muistuttavan antisankarin seurassa.

Suomen ensimmäinen kirjailija, jonka elämänvaiheista on säilynyt tietoa jälkipolvienkin ihmetellä, oli birgittalaisveli Jöns Budde, jonka ensimmäinen tunnettu teos Pyhän Matildan ilmestyksiä valmistui vuonna 1469. Toki tekstejä oli suomalaisten saatavilla aiemminkin, mutta Budden tuotannolle on luonteenomaista persoonallisuus, oma kädenjälki, joka erottaa hänet aiemmista kirjoittajista.

Jäin eilisen tapaamisemme jälkeen miettimään omaa rooliani ryhmässä. Olen itse nimennyt itseni sparraajaksi ja tarvittaessa kielipoliisiksi, vaikka Markus sanan kuullessaan irvistelikin. Kyse ei ole välimerkkien kyttäämisestä, vaan yritän ennen kaikkea kannustaa kirjoittajia olemaan rohkeita omassa kielessään ja luomaan elävää, hurjaa ja soivaa suomea. Olennaista on, että jokainen löytää itse oman äänensä – ja myös pitää siitä kiinni!

Satu kysyi Säkeitä menneisyydestä -merkintäni kommenteissa, onko runoilijan välttämätöntä avata oman tekstin sisältö kertomalla, mistä tekstissä on ollut kyse silloin kun se kirjoitettiin?

Ei missään tapauksessa. Työ puhuu aina puolestaan – tai ainakin sen pitäisi puhua. Selittäminen voi valottaa lukijalle/katsojalle/kuulijalle teoksen lähtökohtia ja taiteilijan tavoitteita, mutta se voi myös turhaan rajata vastaanottajan tulkintaa. Tätä tarkoitin verratessani runojen nimiä hillopurnukoiden etiketteihin. Jos tekijä itse ilmoittaa purnukan sisältävän puolukoita, mahdollisuus nähdä mustikoita – tai peräti sieniä tai lohikäärmeen hampaita – torpedoituu saman tien.

Uskon, että kirjoittaminen lähtee syvästä henkilökohtaisesta tarpeesta. Kun asiat kasaantuvat mielessä, niitä on pakko käsitellä. Lähtökohtana voi olla jokin itseä häiritsevä ajatus, voimakas tunne tai tilanne, jossa kirjoittaja kokee olevansa törmäyskurssilla maailman kanssa. Monet hiertymät ja kokemukset ovat kuitenkin ihmisille yhteisiä, ja siksi teksti ei jää yksityiseksi. Siksi selityksiäkään ei tarvita.

On sanottu, että taiteilija pyrkii vastaamaan itseään askarruttavaan kysymykseen koko elämänsä ajan ja jokainen hänen teoksensa on yritys lähestyä tuota vastausta. Päteekö se kirjailijoihinkin? Päteekö se teihin, kritiikkipiiriläiset? Kiinnostavatko teitä samat aiheet kuin vaikkapa viisi, 10 tai 20 vuotta sitten? Vai joko yksi sydäntä kalvanut kysymys on saanut vastauksensa ja toinen valloittanut sen tilan?

Näitä miettiessäni siivosin laatikoitani, selailin vanhoja muistiinpanojani ja sukeltelin ajassa edestakaisin. Eteeni osui myös eräs taannoin kirjoittamani runo, pimenevään syksyyn sijoittuva sanallinen piirros. Olen julkaissut sen aiemmin omassa blogissani, mutta päätin asettaa sen näytille tännekin. Sherlock Holmes on todellakin kulkenut kanssani kauan, hymähdän. Mutta voiko runosta päätellä, milloin se on kirjoitettu?

Illan pimeydessä
poimin omenoita.
Pitkällä sauvalla pudottelen
syötävät maahan.
Taskulampun kera
leikin etsivää ja haen
niitä kätköistään ruohikosta
-- kuin rikollisia.
Haa, milloinkahan piiloon
päässeet tulevat
kostamaan minulle!

Vaikka olinkin mielestäni valinnut WordPressin tarjoamista ulkoasuvaihtoehdoista ehdottomasti kaikkein tyylikkäimmän, en epäröinyt hetkeäkään luopua siitä, koska olennaista on, että lukijat saavat selvän tekstistä. Tärkeintä ovat kritiikkipiiriläisten runot ja tarinat, ei koreudella keikarointi! Toivottavasti luomamme sanojen maailma näyttäytyy nyt kaikissa sävyissään ja värikkyydessään. Lukuiloa! (Eija)

Lisäys 2.10. klo 9.30
Kurssilaisista Maija paheksui blogin ilmeen vaihtoa ja piti tätä uutta versiota laimeana ja tylsänä. Värikin oli kamala: sairaalansininen. No, tässä olisi nyt punaraitainen versio, kuten WordPress vaihtoehtoa nimittää. Minun näytölläni ei tosin näy minkään valtakunnan raitoja. Parempi?

Vastaus 6.10.2007

Surffaillessaan virtuaalisessa aallokossa paheksuva putkimies vierailee tylsillä ja tylsemmillä sivustoilla. Kritiikkipiirin sivuilla putkimies ällistyy! Miten nerokasta ja lennokasta tekstiä! Upeita oivalluksia ja sanasäilän sivalluksia! Vaan sivun ulkoasu ihmetyttää. Miksi niin tylsät värit? Sillä eihän tuollaisen tekstin takana voi olla mitenkään väritön ja tylsä joukko! Putkimies päättää ryhtyä toimeen. Hän kasaa kaikki eriväriset putkensa ja asettelee ne kauniiseen kasaan. Hitsaa vähän sieltä ja tuolta. Yhdistää tuon ja tämän. Kirjoittaa pari lausetta: Kritiikkiä, kritiikkiä se on. Paheksunta sana mahdoton. (Paheksuva putkimies alias MaijaV)

Kuusikko on siis muuttunut taikaluvuksi; nyt piirissä on kirjoittajia yhtä monta kuin veljiä Jukolassa tai tähtiä Otavassa. Lisään sinut saman tien Osallistujat-listalle. (Eija)

Kirjoittamisprosessin yllättävyydestä kertoo se, että kaksi kirjoittajista palasteli säkeet sanoiksi ja rakensi niistä aivan uudenlaisen maailman. Yksi jätti legoilla leikkimisen täysin, koska työn alla olevan jännärin henkilö ryhtyi riivaamaan kesken tehtävän ja vaati kirjoittajaa luomaan itselleen aamun hetkiin sijoittuvan tilanteen.

Kritiikkipiiriläisistä Satu ehti ensimmäisenä tuomaan runonsa blogiin. Nimeksi hän on sille antanut ---> Elämä voitti. Ja ne alkuperäiset virkkeet ovat:

Kaivauduin peiton alle.
Hän katsoi suoraan aurinkoon:
eläin jäi sätkimään.
Maalaavat maiseman johon ihmiskäsi harvoin yltää.
Elän vaikka en valinnut.

Millaisen runon sinä näistä tekisit? (Eija)

Porvoon kansalaisopiston tiloissa starttasi tänään Kirjoittamisen kritiikkipiiri, jonka tuloksena syntyi yllättäviä henkilökuvia, nasevia aforismeja ja moneen taipuvia runoja. Paikalla oli kahdeksan sanoista lumoutunutta: Anja, Jaana, Liisa, Maija, Satu ja Topi sekä meistä vetäjistä kaksi: Mark ja Eija. Opettajista kolmas, Taru, astuu remmiin ensi viikolla.

Tähän blogiin ilmestyy kurssin edetessä pienreportaaseja, tunnelmakuvia, mielipiteitä ja sytykkeitä suureen kirjoittamista luotaavaan keskusteluun, johon toivotamme kaikki lukijat tervetulleiksi. Ja tietenkin tänne ilmestyy kritiikkipiiriin osallistuvien tekstejä: runoja, novelleja, proosaa, kolumneja ja kaikkea sitä, mihin sanat yhdessä ja erikseen taipuvat. Näin alkajaisiksi muutama mietelause lauantai-illan iloksi. Ne syntyivät parissa minuutissa. Miten syvälle sanoilla voikaan sukeltaa!

Elän vaikka en valinnut.
Solmu sidotaan avattavaksi.
Jos näkee liian monta ihmistä, osaako enää katsoa?
Sinä ja minä -- yksi puuttuu, että olisimme me.
Elämän moottoritiellä toiset katsovat vain peruutuspeiliin.
Valhe on totuuden lähde.

Tästä tulee antoisa matka. (Eija)