Ohjelmalla on myös keskustelupalsta netissä, joka tasonsa puolesta on, no, keskustelupalsta netissä.

"Onko pakko pilailla Jeesuksella?!? Etkö pysty parempaan?"

"Mike ja Sari eivät sopineet ollenkaan ohjelmaan. Etenkin ensimmäisen haastattelu oli aika surullista katsottavaa. Jopa ne muutamat hauskahkot jutut olivat liian rohkeita studioyleisölle, koska eihän uskonnolle saa nauraa."

"Eilisen kirjailijamies oli jo jollain lailla kiinnostava."

Olin kuuntelemassa lyhyesti Greg Stolzen esitelmää hänen "lunnasmallilla" (ransom model) julkaistuisemistaan peleistä ja kirjoista. Idea on, että teoksesta laitetaan näytekappaleita julkisiksi ja sitten ihmiset lahjoittavat rahaa. Kun tietty määrä rahaa on kasassa, teos julkaistaan ilmaisena pdf:nä kaikkien luettavaksi. Rahaa Stolze sanoi pyytävänsä noin kymmenen senttiä sanalta, mikä on monta kertaa enemmän kuin freelance-kirjoittaja saisi, mutta toisaalta hän joutuu pyörittämään myös julkaisua, tiedotusta, webbikauppaa yms.

Erittäin rohkaisevaa oli Stolzen kertomus siitä, kun hän esittelee teoksiaan ja mallia jollain nettifoorumilla ja pyytää ihmisiltä lahjoituksia. Kuten itsekin hyvin tiedän, tällainen avautuminen johtaa siihen, että ihmiset vastaavat: "Typerä idea! Ei voi toimia! Miksi kukaan maksaisi tosta? Ei kiinnosta!" Iloista kyllä, Stolzen mukaan aina, kun joku lähettää tällaisen viestin, kolme muuta tyyppiä menee välittömästi lahjoittamaan rahaa todistaakseen änkyrän vääräksi.

Aloin luennon aikana miettiä, pitäisikö julkaista myrskyn aika uudelleen jossain muodossa. Alunperinhän se on suunniteltu hyvin modulaariseksi ja sittemmin webissä julkaistut lisäosat vielä tukevat tätä ajatusta, joten keisarikirjan, kapinakirjan, Gethar-kirjan, magiakirjan yms. tekeminen ei olisi vaikeaa. Samalla voisi kirjoittaa paremmat säännöt.

*

Perjantai oli ainoa vapaapäiväni ja silloin ehdin hengata hetken myös Keltsu-baarissa. Tapasin siellä Sopen, joka lahjoitti Piippuhyllyn manifestin Ropecon-spesiaalin! Mahtavaa!

Lauantai ja sunnuntai menivätkin hillittömän esiintymisputken tiimellyksessä. Yleensä olen nukkunut con-öinä hyvin, mutta nyt sekään ei onnistunut ja olin aika poikki sunnuntai-iltapäivällä, kun conin yhdeksäs esiintymistunti alkoi Joc Koljosen kanssa pitämässämme Kuinka kirjoitamme -esitelmässä.

Sunnuntaina pidin neljän ohjelmatunnin lisäksi myös nimmarisession Fantsun tiskillä. Muutama tuttu ja tuntematon tuli ostamaan kirjan ja pyytämään siihen signeerauksen. Lisäksi joku tyyppi pyysi nimmarin käsiohjelmaan ja toinen osti kirjan ja juoksi pois ennen kuin ehdin kirjoittaa siihen mitään. Mikäs siinä :)

*

Juonsin lauantai-iltana Ropeconin gaalan, mikä vaatikin eniten energia(juoma)a ja itsensä likoon laittamista. Onneksi yleisö on niin helppoa, että jopa sanaleikeille naurettiin!

Olen ehkä puolueellinen, mutta tuntui siltä, että pukunäytös oli tänä vuonna jotenkin erityisen hyvä. Mahtavat puvut, mahtavat esitykset ja vieläpä lopussa kolme conin teeman pohjalta tehtyä pukua, suunnittelijana Anna Nummi ja toteuttajana Hanna Kemppi. Pukunäytöksen larpeista erityisen coolina jäi mieleen omaperäinen fantasialarppi Kasvottomat.

Gaalan lopuksi esitettiin bardileiriläisten tekemä mielettömän upea musikaali Lähden Puolaan! Harrastajateatterin isoin ongelma on epätasaiset roolisuoritukset eli joskus näyttelijät ja esitykset on hyviä, joskus huonoja. Nyt tätä ongelmaa ei näkynyt, sillä hyvistä esiintyjistä oli piiskattu esiin loistavat roolisuoritukset. Loistavaa! Olisivatpa oikeat larpit yhtä tunnelmallisia kuin musikaalin esittämä tulkinta fantsupelistä :)

*

Elämäntyöpalkinto Kultainen lohikäärme myönnettiin tänä vuonna Niko Mikkaselle, joka järjesti ensimmäisen Ropeconin, mikä johti tähän yli neljäntuhannen kävijän jokavuotiseen festivaaliin. Palkintojen jaon yhteydessä koko päättäjäisyleisö huusi yhteen ääneen: "Kiitos, isi!"

Laskujeni mukaan välttämättömistä vanhoista parroista on ilman pystiä enää se kaikkein kyseenalaisin, mutta yksi tärkeimmistä: Jari Pauna! Pauna käänsi ja toi maahan Dungeons&Dragonsin sekä monta muuta peliä, julkaisi Sininen lohikäärme -lehteä ja piti GameWorld-pelikauppaa. Mies tunnettiin vähän likaisena pelaajana (ja kummallisena kääntäjänä) roolipeli- ja kustannusalalla, mutta hänen vaikutuksensa on kiistaton. Pauna on jättänyt roolipelialan ja kustantaa nykyään manga- ja sudokulehtiä.

Nyt olen aika poikki, mutta kivaa oli ja kyllä kannatti!

Mike Pohjolan esikoisromaanissa Kadonneet kyyneleet pohdiskellaan todellisuuden käsitettä. Maailma on totta, sitä ei käy kiistäminen, mutta mikä on maailma? Kuka saa lopulta päättää, mikä on totta?
[...]
Roolipeleihin tottuneena Mike Pohjola on liittänyt teoksensa loppuun hienot ja tutustumisen arvoiset word- ja soundtrackit.

Samalla sivulla on myös kirjan takakansiteksti sekä esittely allekirjoittaneesta. Mukana jälleen myös goottiherutusta:

Oma versioni takakansitekstistä olisi kutakuinkin "Elsa Beskow goes punk", mutta voi olla, että sitten kukaan ei ostaisi kirjaa :)

Virallisten kuvien ohella saatiin myös tällainen mielestäni melko osuva tulkinta sieluni syvimmistä syövereistä:

Kabaree-esitykset olivat loistavia, esiintyjät ilmeisesti puoli- tai täysammattilaisia Suomesta, Ruotsista, Ranskasta, Iso-Britanniasta, Jenkeistä ja Kanadasta. Cancania, musikaalia, eksotiikkaa, taiteellista stripteasea, bändejä, tanssia...

Ehkä vielä parempaa oli se, että myös yleisö oli todella panostanut ulkoasuunsa. Korsetteja, villejä meikkejä, tukkalaitteita, hattuja, höyheniä, viuhkoja, röyhelöitä, sukkanauhoja, saappaita, pikkuhousuja... Itselläni oli tupeeraus, pitsiröyhelöinen paita, punainen samettitakki, liituraitahousut, tähtivyö, viuhka, ruusu rintapielessä ja naamassa puolet talon meikeistä.

Tuttuja löytyi ainakin gootti-, larppi-, scifi- ja kulttuuripiireistä. Lisänä paikalla oli runsaasti fiftarijengiä, transvestiittejä, poliitikkoja, näyttelijöitä, sirkuslaisia, pukusuunnittelijoita, sekä hius- ja maskeerausalan jengiä. Olin hiukan pelännyt, että eihän kyseessä ole mikään vanhojen viiksimiesten tirkistelytapahtuma, mutta pöytäseurueestani ja varmaan muustakin yleisöstä vähintään 80% oli nuoria naisia.

Hienoisen nostalgisen vireen juttuun toi se, että samassa paikassa pidettiin vuosia sitten pari kertaa vuoden parhaita larppeja palkinnut Linda-gaala. Siellä larppaajat olivat korseteissaan, iltapuvuissaan ja meikeissään, ja useampaankin sieltä tuttuun hahmoon törmäsin taas eilen. Ammattitaito ja tyylitaju onneksi on niiltä ajoilta kasvanut.

Bändin nimi on kuulemma joko Mikewish tai Michael Pohjola Experience. Se ei kylläkään selvinnyt, minkä nimisen levyn kansi tossa on kyseessä...

Vierailin ystävieni kanssa täkäläisessä Mittelpunkt-larppitapahtumassa Oberweselissä. Kyseessä oli vähän pohjoismaiden Knudepunkteja jäljittelevä tapahtuma, joskin ulkomaalaisia ei ollut kuin parikymmentä (Suomesta, Israelista, Italiasta, Ruotsista ja ehkä Tanskasta).

Suomalaiset keräsivät tapansa mukaan coolius-pisteitä mustilla vaatteillaan ja värjätyillä hiuksillaan. Minulta tultiin Frankfurtissa kysymään, olemmeko bändi. Tämä taisi olla jo kolmas tai neljäs maa, missä seurueeni herättää vastaavan reaktion. Hyvä.

Pidin tapahtumassa esitelmän "Art of Roleplaying", jossa kerroin itse järjestämistäni larpeista ja kirjoittamistani pöytäpeleistä, sekä erityisesti niissä käyttämistäni metodeista ja tekniikoista. Saksassa pelataan lähinnä erilaisia jättimäisiä fantasiataistelupelejä, joten koen tällaisen lähetystyön hyvin tärkeäksi. Monet tietysti pitivät ajatuksiani täysin käsittämättöminä, mutta jotkut innostuivat ja ilmoittivat heti seuraavassa pelissä kokeilevansa joitain esittelemiäni kikkoja. Jee! :)

Mittelpunkt pidettiin hostellissa linnan vieressä. Linnassa oli mahtavaa piipahtaa puoliltapäivin katselemassa Reininlaaksoa ja fiilistelemällä saksalaisten mahtavia larppipaikkoja. Meillä on kirjoituspuoli kunnossa, heillä puitteet.

Seuraavaksi vuorossa Solmukohta huhtikuun alussa. Pidän varmaankin saman esitelmän siellä uudestaan.

Perjantaiksi oli tietty kasautunut kaikkia kirjoitusrupeaman aikana jääneitä rästitöitä. Hoidin Ropeconin flaierit painosta alan liikkeisiin ja kävin antamassa haastattelun Kansan Uutisiin. Valokuvaaja oli vain hyvillään, kun olin vielä eilisissä meikeissä ja kynsilakoissa, mutta tiedä sitten miten Kusarin keskivertolukijat suhtautuvat...