Toimitusaika oli melkoisen pitkä, sillä lähetystä luvattiin vasta seuraavan vuoden kesäkuuksi, mutta totesimme, että mikä jottei, kokeillaan nyt kun asiasta on muutenkin ollut puhetta. Toimitusta odotellessa käytimme ajan jotakuinkin hyödyksemme ja hankimme mm. tarvittavia yksikönhuoltovälineitä ja tietoutta yksikön kehityksestä..

Pitkällisen odottamisen jälkeen sitten kävikin kutsu hautomoon yksikönhakumatkalle. Emot kutsutaan erityisin impulssein paikalle omaa yksikköään noutamaan. Impulssit ovat henkilökohtaisia, eikä kaikkiin ennakoiviin kuulu reagoida. En pitänyt kiirettä lähtemisen kanssa ja kutsuimpulssin frekvenssi oli viisi minuuttia lähtöhetkellä. Itse hautominen on ajallisesti vaihteleva prosessi, yleensä se suoritetaan vuorokauden sisällä, ja se koostuu kahdesta vaiheesta: äimistelyvaihe ja päkistysvaihe. Äimistelyvaiheessa nautitaan erilaisia narkoottisia aineita ja suoritetaan erilaisia äimistelynlievitysrituaaleja,  minä mm. seisoin tunnin äärimmäisen kuumassa suihkussa, ja päkistelyssä keskitytään otsasuonet pullistaen päkistämään. Erilaiset johdon, piipittävät laitteet ja nesteletkut kuuluvat asiaan. Taisteluhaavoilta ei vältytty, mutta onneksi ompeleet korjautuvat nopeasti.

Onnistuneen päkistelyn (tosin pitkäkestoisen) jälkeen juotiin Kirvesmiehen kanssa kaffet ja siirryttiin leimaantumisvaiheeseen.Normaalisti yksikkö viettää jonkin aikaa emon lähettyvillä ja sitten sitä vuoroin käytetään hautomon lokerikossa ja tuodaan kääreissä emolle, emon kunnosta riippuen.

Hautomon käytävillä vaappuu pinkeissä ja vihreissä koltuissa hyvin saman oloisia emoja, jotka työntävät identtisiä läpinäkyviä kaukaloita, kussakin kaukalossa on uuden uutukainen hautomosta haettu yksikkö. (emojen vaappuminen johtuu usein taisteluhaavoista, väsymyksestä ja tiivisteistä). Käytävän varrella on huoneita, joissa tapahtuu mystisiä asioita: yhdessä huoneessa opetetaan tankkaamaan yksikköön valkeaa voitelunestettä (joka poistaa äänekkäänkin kitinän) ja toisessa taas yksiköt lepäilevät ja voivat tarvittaessa saada sinivalohoitoa. Kaikkialla on hyvin hiljaista, myös emojen neljän hengen huoneissa, joissa emot ja yksiköt lepäävät keltaisten verhojen eristäminä. Ainoat äänet lähtevät yksiköitten satunnaisista ääntelyistä. Hautomossa laitostuu äärimmäisen helposti, sillä säännölliset ruoka-ajat aiheuttavat nopeasti Pavlovin koira -efektin aina ruokakellon kajahtaessa.

Näkymästä voisi tehdä Hugo Simbergin tyylisen maalauksen... ja jotakin hyvin Timo Sälekiven teosten omaistakin minulle tulee siitä mieleen.

Herkät ensimmäiset päivät vietetään tiiviissä yhteiselossa, sillä emon ja uuden yksikön kehot täytyy synkronisoida samantahtisiksi. Myös tuiki tarpeellinen leimaantumisvaihe kuuluu asiaa, ja samalla huolehditaan siitä, että emon kehosta erittyy riittävästi voitelunestettä (tarvittaessa hoivatäti tulee kädestä tai pikemminkin nisästä pitäen neuvomaan).

Yksiköitä on kahdenlaista perusmallia, joko hanalla tai rasialla varustettuja, ja mallista riippuen niitä on huollettava hieman eri tavoin. Molemmat tarvitsevat säännöllistä nesteytystä ja tiivisteiden vaihtoa. Meidän yksikkömme liittyi päkistysvaiheessa pienten vihreiden miesten ritarikuntaan (sillä se nautti vahingossa vihreää nestettä, jota ei ole tarkoitettu nautittavaksi), minkä vuoksi se joutui erikoishuoltoon ja siitä tehtiinkin sitten deluxe-malli, jolla on valmisasennuksena signaalin vastaanottoantenni sekä dataportti virheraporttien analysointia varten.

Saimme erikoishuollon puolella runsaasti hoito-ohjeita erilaisiin yksikön virhetiloihin, mm. ilmautukseen, valvomiseen, kitinään ja keuhkoamiseen. Jokainen uusi työvuoroon tullut hoivaaja muisti myös erikseen esitellä meille valvontahuoneen piipittävän laitteen (joka yleensä hälytti kosketushäiriön vuoksi).

Nyt yksikkömme Juniori on onnellisesti kotona ja antenni + dataportti on taidokkaasti piilotettu uteliaiden katseilta. Nyt vain odotamme, milloin Juniori oppii käyttämään kirvestä...

Minun tapauksessani vaiva mennee itsekseen ohi, mutta onhan tämä tietenkin varoitus siitä, että sama ilmiö voi uusiutua myöhemmällä iällä. Yleisin syy taitaa olla huono työasento, joka aiheuttaa sitten jonkun hermon jäämisen puristukseen rannekanavassa. Käytän sormea edelleen kirjoittamiseen (se taipuu vielä), mutta se on aika nakkimainen. Toivottavasti se ei nyt suinkaan jäykisty sojottamaan.

Kamalaa olisikin saada oleelliselle työvälineelle eli kädelle käyttökielto. Yhdellä kädellä kirjoittaminen on aika hidasta ja hankalaa, ja lisäksi se toinenkin käsi varmaan nopeasti kipeytyisi ylikäytöstä siihen kuntoon, että sekin laitettaisiin käyttökieltoon. Täytyisi ryhtyä tekemään hyvin lyhyitä lastuja tai runoja, niin pärjäisi vähemmällä sanamäärällä.

Homma on vielä täysin kesken, eikä tästä välttämättä tule mitään kummempaa kuin poltettavia paperiliuskoja, mutta näköjään tämä on vain kirjoitettava ulos. Vauhtia on pitänyt ottaa mm. siten, että olen vaihtanut kokonaan henkilögallerian nimistön toisenlaiseksi. Se on auttanut paljonkin. Samoin taustalla oleva idea on käynyt läpi kaikenkarvaisia vaiheita. Tällä hetkellä on vielä tehtävä kaikenlaisia valintoja (menenkö rajan taakse vai sittenkään en), mutta henkilöhahmot ovat alkaneet elää ja heidän motiivinsa ovat kirkastuneet niin että juoni alkaa kirjoittaa itseään.

Suurimpana ongelmana on ollut kokonaisuuden kasassa pitäminen kirjoittamisen aikana. Olen sitten liimaillut työpöydän vetotasoon vihreitä muistilappuja, jossa lukee kunkin luvun tapahtumat iskulausein merkittyinä. Aina kun keksin jotakin puuttuvaa, laitan alustalle uuden lappusen. Post it!

Vauhtia on pitänyt ottaa myös musiikista, tällä hetkellä ämyristä tahkoaa lähes taukoamatta folklorehenkistä metallihumppaa Korpiklaania ja umpisavolaista Verjnuarmua (jonka uusin levy Ruatokansan uamunkoitto eli vapaasti englanniksi käännettynä Dawn of the Dead olisi sopinut Usvan kauhuleirin materiaaliksi - niin paljon siinä hyödynnetään kansanperinteen velmuja tarinoita elävistä kuolleista).

Pihallakin voisi tehdä kaikenlaista, vaan ne hommat olen suosiolla jättänyt muille: orjatyövoima kävi tekemässä kasvimaan. No myönnetään, repsahdin, kävin tänään kitkemässä mansikoita. Ihan vähäsen. Olisi synti olla tällaisena päivänä vain sisällä koneen äärellä, kun työteho ei muutenkaan ole niitä kaikkein tehokkaimpia.

Meinasin kirjoittaa jotakin Åconista, vaan sitten en jaksanutkaan. Hauskaa siellä oli, tuli puhuttua hyödyllisiä Finnconista ja tutustuttua uusiin ihmisiin, mm. Tanya Tynjälään, Perusta kotoisin olevaan kirjailijaan, joka on julkaissut sf:ää ja fantasiaa espanjaksi. Tanyan kanssa keskustellessa kävi ilmi, kuinka onnekkaita me suomalaiset kirjailijat olemme: meidän ei tarvitse sentään ostaa paperia jotta saisimme
tekstimme kustantamossa julkaistua.

Jos tämä ei olisi jo tuttua, niin itkuksi menisi. Nyt voi vain iloita, että kirjat jatkavat elämäänsä myynnistä tai sen vähyydestä huolimatta. Juuri tuli ilmoitus Kiiltomatoon, että ensi syksynä olen Kirjakantissa Eijan kanssa puhumassa Devoted Soulsista. Lisäksi kesäkuussa ilmestyy Gloriassa kuukauden novellina Shh shh, ne sanoivat. Joskus tämän vuoden aikana, en nyt muista milloin, ilmestyy myös vironnos Scarabeus-kustannuksen kokoelmassa novelleista Toisinkainen ja Shh shh, ne sanoivat . Kokoelmassa on muuten muitakin tuttuja kotimaisia nimiä mukana.

Toisaalta kirjamyynnissä on osin kyse siitäkin, että kirjan myynti voi olla tasaista useamman vuoden ajan.

Mutta mitä tuosta - tästähän Porvoossa puhuimme, että ei Suomessa käytännössä eletä kirjamyynnillä, vaan kirjailijuus on kokoelma kaikenlaisia töitä. Kukin kirjailija rakentaa omannäköisensä työskentelypaketin ja ansaintalogiikan. Minulla se on tarkoittanut tähän saakka sitä, että minulla on päivätyö, ja kirjailijan tulot ovat sivutuloja. Asia voi tietenkin joskus muuttua, mikään ei ole kiveen hakattua. Ja mikäs sen mukavampaa.

"Kirjailijat Anne Leinonen ja Jouko Sirola keskustelevat Särö-akatemian yleisötilaisuudessa kirjailijan rutiineista ja työtavoista. Sirola esimerkiksi kertoo syitä siihen, miksi hän on valinnut duunarin työajat. Kirjailijat pohtivat myös aineiston hankintaan, hauduttamiseen ja työstöön liittyviä kysymyksiä. Entä miksi jokin tietty idea alkaa kiehtoa niin paljon että sen toteuttaa, vaikka ideoita on vihkot täynnä?

Porvoon kansalaisopistossa (Mannerheiminkatu 3) lauantaina 17.5. klo 12.30-13.30 järjestettävään tilaisuuteen on vapaa pääsy. Yhteistyössä ovat mukana Itä-Uudenmaan liitto, Polte ja WSOY:n kirjallisuussäätiö."

Luvassa taatusti mielenkiintoinen keskustelu, veikkaan että minulla ja Joukolla on keskenään hyvin erilaiset taustat ja työtavat. Oikeita tapoja toimia on niin monta kuin kirjoittajaakin, mutta joskus umpikujaan joutuessaan on hyvä kuulla, miten muut tekevät, josko sitten itse löytäisi jonkun uuden jipon. Olen esim. itse suositellut joillekin lukkoon menneille kirjoittajille aamusivujen kirjoittamista (puoli tuntia ihan mitä tahansa tajunnanvirtaa paperille ja sitten vasta varsinaiseen hommaan). En ole aamusivuja itse kokeillut, aamusivuja lienee se kun aukaisen tietokoneen, luen sähköpostin ja vastaan unisella tajunnanvirralla sähköposteihin...

Parhaillaan minulla on menossa toistaiseksi lisääntyneen vapaa-ajan vuoksi hyvin työteliäs kausi. Blogihiljaisuus on merkki siitä, että olen lukenut neljä käsikirjoitusta ja kirjoittanut niistä palautteet, sekä editoinut Liisa Rantalaihon kanssa Usvan satuja. Nyt on sitten kommenttivuorossa kaksi useamman novellin rypästä ja samaan aikaan vielä neljä omaa tekstiä (tietoa ja kaunokirjallisuutta) työstön alla. Tämä kertookin oikeastaan minun työtavoistani: samanaikaisia hommia on oltava runsaasti, jotta vire kestää päällä.

Jos minulla olisi kaikki maailman aika käytössä jonkun oman tekstin työstämiseen, en saisi mitään aikaan. Koettu on sekin.

Toukokuu on kirjoituskuukausi, mutta tänään en vielä päässyt omien tekstieni pariin. Veroilmoitusta voidaan kuitenkin pitää erinomaisen tarpeellisena kirjailijan työskentelyn kannalta. Kun tämä on tehty, kirjoittaa hyvillä mielin. Ja käy ostamassa ammattikirjallisuutta...