Däremot rönte mitt försök att imitera Jussi Björlings Till havs fler vända huvuden på båten. Det var dock inga hänförda fans direkt.

Bortsett från det så började sjöresan bra idag. Lillebror T samt hela storebror D:s familj lämnade Särö för Kungsö i gryningen (cirka 9.30 med andra ord). Picknick, sol och tupplur i ruffen hanns med innan vi vände åter - och då gick det förstås åt skogen.

Jag litar ju aldrig på flytvästtillverkare och därför använder jag heliumballonger knutna runt kroppen så att jag inte ska sjunka om jag druttar i. Kruxet är bara att man måste hålla sig i relingen då. Det glömde jag - och svävade strax iväg mot Särö och evigheten.

Jag passerade en golfbana där von Oviktigsson bevisade att utslag inte blir perfekta bara för att man föds med en silverjärntrea i munnen och på den smala vägens mötesplats satt en sexuellt hämmad man i en stor BMW och svor för att någon körde efter reglerna och hann före honom.

Till slut hackade en kråka sönder en ballong och jag föll, föll, föll och landade på min broders altan. Där skulle de just fira beklaga mitt frånfälle med en grillbuffé och hade jag inte skrivit de här raderna hade vi väl suttit där än (alternativt sprungit omkring och viftat bort getingar).

Förresten, styrbord och babord - vad är det för fel på höger och vänster?

Istället för en fantastisk dag så skrapade vi ihop två, på den fantastiskt vackra halvön Särö 2 mil söder om Göteborg. Några timmar in på lördagen, efter att ha solat i några timmar bestämde vi oss för att ringa Filippas moster Marina och höra om vi kunde stanna där över natten. Hon mottog oss med öppna armar och bjöd på varsin öl när vi kom fram, trötta, slitna och inte minst hungriga. Efter nån timmas velande och ett par öl senare bestämde vi oss för att käka pizza istället för hamburgare. Vi begav oss ner till Frölunda torg och checkade in på Da mario's pizzeria. Tror vi lyckades pricka in Göteborgs två godaste pizzor. Min vars namn var "Panini" bestod av: ost, skinka, crabfish, räkor + tillvald vitlökssås. Filippas var en "Pariso": ost, skinka, kyckling, annanas, banan, jordnötter + tillvald kebabsås. Efter att ha käkat våra pizzor och druckit varsin öl så var strosade vi cykelvägen hem till Marina och somnade gott.

 Vi vaknade ganska tidigt dagen därpå men vi lyckades ligga och dra oss till klockan var halv tio. Efter att ha piggnat till lite så bjöds det på en trevlig frukost, därefter begav vi oss mot stranden igen. Efter att ha släppt av Marinas dotter Johanna på Frölunda torg och inhandlat fika för dagen så åkte vi dom dryga två milen till himmelriket igen.

Särö + Kanelbullar + Nektariner + Saft + Försent för Edelweiss = SUPERKUL!

Ja saman tien ryhdyn kierrätyspuuhiin eli ohjaan kävijät ---> Särön blogiin. Särö-lehden numerossa 2-3/2007 julkaistu juttuni näyttelijä Iikka Forssista on luettavissa Särö-blogin uudessa Särössä julkaistua -osiossa. Kyse ei ole mistään sankarirooleja näyttelevästä söpöliinistä, niiden osalta Forss sanoo heittäneensä jo kirveen kaivoon. Hänen kohtalonsa on uida vastavirtaan ja tulkita antisankareita, anarkisteja ja muita mesojia, jotka ovat konfliktissa joko itsensä tai ympäröivän maailman kanssa. Kiinnostava heppu, siitä voin mennä vaikka valalle. Lukuiloa, ystävät ja toverit!

Aidon tietämättömyyden taiteilijoiden työstä ja taiteen tekemisen edellytyksistä ja olosuhteista voisi vielä antaa anteeksi, mutta toimittajana minua raivostuttaa se, miten myös median ammattilaiset halutessaan olla "hauskoja" pitävät yllä kliseistä käsitystä taiteilijoista hyödyttöminä taivaanrannanmaalareina. Viimeksi narskutin purukalustoani Helsingin Sanomien Nyt-liitteen (nro 12-13/2008) jutun vuoksi. Haastatellessaan Kjell Westöä toimittaja Mikkomatti Aro kysyy, milloin Finlandia-palkittu kirjailija on viimeksi tehnyt oikeita töitä. Herramajee ja anna mun kaikki kestää!

Samasta asiasta, suvaitsemattomuuden aallosta ja samastumisen vaikeudesta, kirjoittaa maamme taitavimpiin huilisteihin lukeutuva Ilpo Mansnerus Ylen Radio1:n Kultakuumeen kolumnissaan. Mansnerusin mukaan "varas näkee kaikissa varkaan, matalamielinen näkee mataluutta kaikkialla. Siksi korkea henkinen taso, ilmenipä se tieteessä, taiteessa tai etiikan alueella, tuomitaan yleisesti teeskentelyksi, pohjimmaltaan matalamieliseksi itsensä ylentämiseksi. Tätä 'muka hienoa' vastaan heitetään brutaali kulttuuri, joka syyttäjien mielestä on aitoa ja rehellistä, kun taas korkeakulttuurin varsinaisena pontimena nähdään tekopyhyys ja pyrkimys sosiaaliseen ylemmyyteen. Elitismi on siis vakava syytös, vaikka se alkuaan merkitsi vain kuulumista oman toimialueensa parhaimmistoon lahjakkuuden ja uutteruuden nostamana."

Ehkä eniten suvaitsemattomuutta ilmentäviä kommentteja ja suoranaista vähättelyä olen kuullut nykytaiteen äärellä. Miten moni suomalainen onkaan ilmoittanut jonkin teoksen äärellä voivansa koska tahansa tehdä samanlaisen. Se, ettei ymmärrä jotakin taideteosta, ei vielä tarkoita, että kyseinen teos kaikkine sisältöineen olisi kloonattavissa saati että se olisi huono tai kelvoton.

Minusta on kummallista, että niin moni pitää itsestäänselvänä oikeutenaan arvostella taideteoksia ilman minkäänlaista perehtymistä niiden syntyhistoriaan, taustoihin tai siihen, miten ne sijoittuvat oman taidelajinsa historiassa sen sijaan, että he aidosti perehtyisivät kyseisen taiteilijan teoksiin ja motiiveihin. Olisi kiinnostavaa nähdä, miten nämä samat ihmiset suhtautuisivat, jos heidän oma työpanoksensa leimattaisiin suoralta kädeltä surkeaksi ja tarpeettomaksi yhteiskunnan varoja tuhlaavaksi näpertelyksi, jolla ei ole minkäänlaista arvoa.

Vielä tähän lopuksi kuvataiteeseen liittyvä hieno linkkivinkki, jonka löysin kanadansuomalaisen Marja-Leena Rathjen blogista. Katsokaa, miten upeasti netissä voidaan esitellä taiteen historiaa: MOMAn Color Chart -- Reinventing Color 1950 to today -näyttely on visuaalisesti moderni, tuhti tietopaketti.

Sanat ovat Outi Nyytäjän, suomalaisessa elokuva- ja teatterimaailmassa kätilöksi kutsutun pitkän linjan dramaturgin ja kääntäjän, jonka sivallukset ovat tuttuja muun muassa Helsingin Sanomien tv-sivuilta. Nyytäjän mielestä suomalaista teatteriohjelmistoa vaivaa ikävä vekkihamekulttuuri, varman päälle suunniteltu keskiluokkainen ja -tasoinen ajattelu. Hän ei tarkoita oman ikäluokkansa naisia (Nyytäjä on 72-vuotias), vaan hän puhuu kolmikymppisistä "tädeistä", pysähtyneen ajattelun ja turvallisuushakuisen tapakäytöksen edustajista, jotka aina valitsevat tuttua, tylsää ja tahratonta, oli kyse sitten teatterista, mediasta, kirjallisuudesta, musiikista, matkakohteista, ruoasta tai muodista.

Minä pidän Nyytäjän suorasukaisuudesta ja melskaavasta, agitoivasta otteesta. Pari tuntia vierähtivät kuin siivillä, kun haastattelin häntä uusimpaan --> Säröön. Kyllä vain, pieni mutta ponteva kirjallisuus- ja kulttuurilehti on taas sylkäissyt maailmaan uuden numeron. Teemoina ovat tällä kertaa Näytelmä ja kuolema.

Nyytäjän lisäksi äänessä ovat muun muassa musiikintekijä, kirjailija Kauko Röyhkä sekä Radioteatterin päällikkö Pekka Kyrö, joka muistelee edesmennyttä Jussi Kylätaskua. "Puer proletarii" on keskiössä myös kirjailija Saara Kesävuoren mainiossa artikkelissa, jossa kirjoittaja käyttää Christer Kihlmania kompassina sukeltaessaan Kylätaskun tuotantoon. Huikeita ovat myös Särön Viisaiden Neuvoston vastaukset. Irma Hirsjärvi, Ulla Hirvensalo, Eve Leinonen, Pasi Ilmari Jääskeläinen, Otso Ovaskainen ja Jouko Sirola pohtivat, miksi suomalaiset jaksavat aina vain puhua Väinö Linnan tuotannosta. He myös metsästävät vastausta paradoksiin, miksi ihmiskunta etsii elämää ulkoavaruudesta, mutta samaan aikaan tuhoaa sitä omalta planeetaltaan. Kuvataiteilijana vierailee tällä kertaa porvoolainen Beni Juslin, jonka sekatekniikkamaalauksissa sykkii iloinen nautinnollis-melankolinen tunnelma.

Ja nyt kehotan kollegani, toimitussihteeri Tiina Raevaaran tavoin: Jos ette ole vielä lehteen tutustuneet, käykää Särön ---> nettisivuilla tilaamassa itsellenne yksittäisnumero tai saman tien koko vuosikerta. Pikkurahalla läjäpäin isoja ajatuksia! Kerrottakoon vielä, että säröläiset ovat aloittaneet oman blogin, ja sehän löytyy ---> täältä.

Pour ceux qui ont du mal à saisir le débat français sur la rétention administrative à durée.. variable... de certains criminels condamnés et ayant déjà exécuté leur peine, en vue d'éviter toute récidive, faisons simple:

- ça revient à dire que qui a été condamné et a déjà purgé sa peine... fera de nouveau de la prison sans jugement, pour une durée indéterminée. Car n'en déplaise au Conseil constitutionnel, une rétention est une privation de liberté, donc équivalente à la prison... Bref, un type condamné à 15 ans pourra en faire en fait.. 30... voire plus... sans avoir été re-jugé et condamné.

- ça revient à dire que l'on n'est pas condamné pour ce que l'on a fait, mais pour ce que l'on pourrait faire. Oui, c'est comme Bush avec les armes de destruction massive en Irak: au cas où quoi, à titre préventif. A noter que la récidive ne concerne que 3% des prisonniers, et qu'en matière de crimes sexuels elle n'atteint qu'1%... Et en général, plus la peine de prison fut longue moins il y a récidive... Or les criminels visés par cette loi seraient justement ceux ayant été emprisonnés au moins 15 ans... avec un taux de récidive infinitésimal.

Bref, un type sera donc emprisonné sans avoir rien fait d'autre que le crime pour lequel il aura déjà été condamné durement, et qui plus est sans jugement - mais qu'y aurait-il à juger en l'absence de nouveau crime justement ???

Et malgré cette "faveur" que lui a fait le Conseil Constitutionnel en considérant que cette rétention n'était pas... une peine - à se demander ce qu'est une peine finalement... - le Sarko, ben il n'est pas content du tout du tout.

Pourquoi ? Parce que le Conseil a considéré que cette loi ne pourrait s'appliquer aux criminels condamnés AVANT son entrée en viguer. C'est là le principe de non rétroactivité de la loi pénale la plus dure, le fameux nula pena sine legem de Beccaria, et que l'on retrouve... dans l'article VIII de la Déclaration des droits de l'Homme et du Citoyen de 1789, cette base du consensus français que nous avons exporté aux quat'coins du monde... Excusez du peu !! Ce principe fut certes violé depuis dans le dans le droit français... par l'Etat de Vichy en 1941 - l'affaire dîte des Sections Spéciales. Oui, on est accompagné dans l'histoire par qui l'on imite.

Mais voilà, les amis du Président risquant de se prendre une dérouillée aux élections municipales de mars, on appuie sur la fameuse "insécurité", le panem et circensem du français moyen gavé de polards médiocres par TF1 et qui crois qu'une moto pétaradant dans sa rue à minuit le met en danger, le Dupond-Lajoie qui a voté Le Pen en 2002. Et les sondages donnent raison au Sarko - même si ça semble faire "pschiiiiit" s'agissant des prochaines élections.

Mais vous me direz que ce n'est pas grave si on ne fait ça que pour les criminels, des "salauds". Et je vous répondrai que la Consitution n'est pas à géométrie variable: pour le faire il faut donc ôter cette garantie qui s'applique à tous. Qui empêcherait alors un autre dirigeant d'aller plus loin, en étendant le concept pour de simples délits, voire même sans condamnation préalable, par pure prévention ? Bush a respecté le droit américain...

N'oubliez jamais que l'Etat de droit ne signifie ni droits de l'homme ni démocratie. La III° Reich et autres dictatures diverses et variées furent fondé sur le droit et son respect. La différence, c'est le contenu de la règle. La différence, c'est la justice.

Oui, la République tombe chaque jour plus bas depuis qu'elle est dirigée par un mariole: les constituants de 1789 doivent vraiment se retourner dans leurs tombes ! Alors, oui, merci d'éteindre les Lumières en sortant de France.

Bonne journée !

PS: je signale que j'ai 2 filles, magnifiques. Donc évitez le "si tu avais des enfants tu n'écrirais pas ça" et arrêtez de regarder TF1 - arrêtez même la télé, ça rend con en général.

Lokakuun loppuun asti kestävä koulutus koostuu luennoista, ryhmäpajoista ja henkilökohtaisesta ohjauksesta. Koska kirjailijan työ ei ole pelkästään sanojen työstämistä, hautomossa perehdytään myös sosiaalisiin ja taloudellisiin asioihin kuten kirjallisen kentän toimijoihin, apurahajärjestelmään, markkinointiin sekä eläkeasioihin. Pääosa koulutuksesta järjestetään viikonloppuisin Porvoon kansalaisopiston tiloissa. Hakuaika päättyy 25.3. Lisätietoja löytyy ---> täältä.

Lisäys klo 14.45
Netissä vellova lapsiporno ja taiteilijoiden oikeus nostaa esiin yhteiskunnallisia epäkohtia puhuttavat myös Uuden Suomen bloggaajaa ---> Paula Holmilaa, jonka merkintä on jo herättänyt tiukkaa mielipiteenvaihtoa sensuurin tiimoilta.

Sitten voidaan tietenkin keskustella myös toimittajien kyvyttömyydestä välittää oikeaa tietoa. ---> Eero Tammi valottaa viime perjantaina HS:n Nyt-liitteessä julkaistua, Valtteri Väkevän kirjoittamaa juttua Filmihullun tekijöistä. Toimittajan missio on jokseenkin eriskummallinen ja käytös pöyristyttävää. Tämä on taas niitä hetkiä, jolloin minua aidosti hävettää kollegan toiminnan vuoksi. Merkintä löytyi via Sedis.

Ja vielä yksi lisäys. Nostan tänne framille Tapanin kysymyksen omasta kommenttilootastani. Haloo te kaikki kansanrunouden harrastajat ja muut kirjallisuusfriikit! Kuka teistä tietää alkuperäisen lähteen seuraaville säkeille:

"Kuu paistaa heleästi,
kuollut ajaa keveästi,
ethän pelkää piikaseni."

Toimitussihteeri minussa ei uupunut sekään, vaan etsi sivuilta herkeämättä logiikka- ja lyöntivirheitä, huomiotta jääneitä mokia. Ylpeyteni paisui aina vain, sillä löytämieni erheiden määrä on toistaiseksi kovin, kovin vähäinen. Koska kyse on painotuoreesta lämpimäisestä, en pysty vielä linkittämään uuden numeron esittelysivulle, mutta vihjerypäs tosi tuhdin lehtemme sisällöstä löytyy ---> täältä.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Lisäys 29.10.
Nyt painotuore lehti sisällysluetteloineen löytyy myös Särön nettisivustolta. Katso ja ihmettele, mistä kaikesta ---> uusin numero <--- kertoo.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Kas, kuka siellä kyselee: mikä ihmeen Särö? Pidänpä siis pienen infotuokion.

Pääkallopaikan koordinaatit ovat 60°23′35″N, 25°39′50″E eli maantieteellisesti Uuden Itämaan kirjallisuus- ja kulttuurilehden toimitus sijaitsee Porvoossa, tarkemmin sanottuna Taidetehtaalla. Ken on kuunnellut Avanti!n suvisoittoa tehdassalissa, on samalla vieraillut naapurihuoneistossamme. Päätoimittaja Mark Mallonin henkiin puhaltama lehti on virvoittava elämysten saari nykyisten henkilön palvontaan/nöyryyttämiseen keskittyvien ja pintaraapaisuja tarjoavien kertakäyttöjulkaisujen joukossa. Kuten Mark ensimmäisen numeron (1/2006) pääkirjoituksessaan kiteytti: "Ainoa toiselle ihmiselle välittämisen arvoinen asia on harharetki sattumaan."

Minulle sattuma on aina merkinnyt tietä uuteen ulottuvuuteen, niin myös Särön kohdalla. Miten elähdyttävä kokemus onkaan ollut tämä elämäni tuorein aivomyrsky, joka palautti jo hiipumassa olleen intohimoni lehtien tekemiseen. Olen kerta kaikkiaan niin kyllästynyt nykymedian formaattiajatteluun; siihen, että suunnittelukokouksissa lyödään lukkoon jo kuukausia aiemmin tulevien lehtien anti ja juttujen sisältö. Tarkat näkökulmavalinnat ja taittopöydän ääressä luodut esteettisesti kauniit ja ennen kaikkea virheettömät visuaaliset kokonaisuudet eivät salli yllätyksiä, pienintäkään poikkeamaa. Käytännössä rikkeettömän illuusion luominen rajaa todellisen, sen rosoisen ja rumuuttakin sisältävän ja toisaalta maailmanmenoon kantaa ottavan ja aatteellisen elämän koreiden julkaisujen ulkopuolelle.

Nykymediaa riivaa myös toinen rajoittuneisuus, tunteisiin keskittyminen. Kun Kari Heiskanen ohjasi viime talvena Helsingin kaupunginteatteriin Bertolt Brechtin Kerjäläisoopperan, hän antoi ensi-illan edellä haastattelun Aamulehdelle (20.1.2007). Vaikka Heiskanen puhuu teatterista, ajatuksen voi laventaa koskemaan myös mediaa: "Kaikki eivät halua turtua tunteellisiin tarinoihin vaan nauttivat siitä, että näytelmä kyseenalaistaa totuttua ja haastaa ajattelemaan."

Samasta asiasta on puhunut näytelmäkirjailija Laura Ruohonen. Enemmän kuin ihmisten väliset suhteet, häntä kiinnostavat ihmisten käsitykset ja ideat, heidän tapansa nähdä maailma: "Tunteet ovat tärkeitä, mutta kaiken keskittäminen niihin on kapea, joskin tällä hetkellä sangen muodikas tapa. Se, ketä ihminen rakastaa tai miten hän kuvailee rakastelemista, on kuitenkin vähemmän intiimiä kuin se, että hän paljastaa jonkin hyvin henkilökohtaisen ajatuksensa maailmasta. Parhaimpia ja samalla ujostuttavimpia hetkiä näyttelijöiden kanssa ovat olleet ne, kun on uskallettu paljastaa toiselle pitkään hellitty muisto tai ajatus. Siinä päästää toisen ihmisen sisälleen hyvin intiimillä tavalla."

Uusinta Säröä (nro 2-3/2007) lukiessani tiedän, etten ole mietteineni yksin. On iso joukko väkeä, joka ammentaa elämänsä sisällön jostakin muusta kuin A-, B-, BB- ja Ö-luokan julkkisten romansseista, lemmenleikeistä ja on/off-suhteista. Nautin saada lukea emeritusprofessori Yrjö Varpion paneutunutta ja kymmenin tiedonjyvin ryyditettyä tekstiä Väinö Linnasta. Juttu sisältää myös erään Linnan ajatelman ajasta, mihin olen kerta kaikkisen ihastunut: "Mikä on nykyhetki? Pieni pala arkea, joka katkaisee iankaikkisuuden molempiin suuntiin jatkuvan juhlan."

Olen myös saanut tutustua Jouko Sirolan matkassa setukaiseepoksen saloihin ja hämmästellyt Anja Hyvösen johdolla pitsien mytologiaa. Kalliomaalausten historiasta ja merkityksestä minua valaisee liuta alan huippuasiantuntijoita: Pekka Kivikäs, Antti Lahelma, Timo Miettinen ja Juha Pentikäinen. Enkä voi kuin ihailla runoilija Jyrki Kiiskistä, joka analysoi säkenöivästi muistojen sijaa runoissaan. Sanojen lisäksi minua hellivät Sanna Saastamoisen ja Ari Talvilan taiten tekemät kuvitukset ja kuvataiteilija Sándor Vályn dadaistiset kollaasit.

Tiedän, olen onnekas. Mutta tämän onnen tahdon jakaa. Jep, ja nyt alkaa ponteva markkinointiosuus. Sukella ---> tänne, niin voit tilata Särön itsellesi. Jos ensin haluat hypistellä aarretta omissa käsissäsi, etsi Helsingin Kirjamessuilta Rosebud Books Oy:n osasto (uusi yhteistyökumppanimme). Sieltä löydät Johanna Muurisen, energisen säröläisen, joka luotsaa sinut maailmaamme. Älä enää aikaile!