Kaveri piipahti kahveilla puolenpäivän tienoilla. Juteltiin. Työasioita, kumpikin omiaan. Noita juttujahan ne aina on. Samanaikaisesti kiinnostavaa ja umpitylsää.

Siivosin tänään kämpänkin kunnolla. Lattiat puunattu ja kylppärikin siivottu. Siinä se iltapäivä ja ilta menikin. Oli vähän laahaavaa, kun ei siivous oikein napunnut. Harvoin kyllä hymyssä suin hinkkaan paikkoja ja lauraa lurittelen, että ihanaa tää siivous.

Siivotessa mietiskelin samalla kaikenlaista. Kristiina Elstelän surua poikansa kuolemasta; Kai Lehtisen kommenttia siitä, ettei lapsensa kuolemasta voi toipua koskaan; väärin suremista; itsemurhan tehneiden läheisten itsekästä syyttelyä elämänsäpäättäneen itsekkyydestä; mitä Bodom-järvellä oikeasti tapahtui; ihmisen rajallista ymmärryskykyä maailmankaikkeuden suhteen. Varsin mielenkiintoinen kokoelma ja tuokin vain nopean muistelun perusteella.

Joskus elämä tuntuu mauttomalta aterialta, jota pikkuhiljaa napostelee ilman minkäänlaista nälkää. Alkaa oksettaa koko syöminen. Joskus tuntuu siltä, että on aivan sama kuin lyyhistyisi sille paikalleen kuolleena. Kuolema sinänsä on hyvinkin epärelevantti seikka mulle, koska oman uskoni mukaan emme oikeasti kuole. Siis olemassaolo pääty siihen paikkaan, kun kroppa lopettaa toimintansa.

Kuoleman jälkeenhän ruumis on kompostijätettä. En ymmärrä, minkä takia tarvitsee haudata ruumita jonnekin maanperukoille. Itse haluan polttohautauksen ja tuhkan voi sirotella minne tahansa. Arkkuna voisi toimia vaikka joku pahvilaatikko. Mitä väliä sillä on, kun kuitenkin palaa poroiksi. Rahanhukkaa.

Jos noutaja tulisi ja antaisi viimeisen mahdollisuuden jatkaa kulkua, jos pystyy kertomaan jonkin syyn, miksi jatkaa sitä kulkua. Täytyy sanoa, etten nyt keksisi mitään hyvää syytä. Kaikenlaisia sekundäärisiä syitä, kuten hyvien kirjojen luku ja mahtavan musiikin kuuntelu tulee mieleen, mutta ne on nyt tollasia "onnettomia perusteita". Niin perverssi en sentään ole, että sanoisin, että kun työt on töissä kesken...

Nää on näitä päiviä. Ja huomenna on päivä uus.

Esimerkiksi minun ollessa suuttunut alan siivoamaan ja olen vain kylmän hiljaa. Minusta se on paras tapa, vaikka ei tule puhuttua, mutta eipä synny riitojakaan. Toisaalta "mykkäkoulu" voi olla huono vaihtoehto, jos mietitään toista henkilöä. Huutaminen luonnollisesti on ilmaa puhdistava keino purkaa paineet, mutta lopputulos voi johtaa mihin tahanssa. Tilanne saattaa pahentua entisestään tai sitten  istutaan sylikkäin pusuttelemassa.

Voisin alkaa siivota. Ainiin, aina siivous ei tarkoita minulle, että olen suuttunut, sillä olen myös siivousmaanikko... Käytännössä siivoan kerran päivässä. Pesen lattiat kerran viikossa ja pölyt pyrin pyyhkimään joka toinen päivä. Ilman tuota siivoamista meillä olisi tuhoton sotku. Yhdessä päivässä tiskejä on pino ja vaatteita on lattialla. Lisäksi pölykerros on laskeutunut television ja muiden huonekalujen päälle.

Ainiin, pääsin vihdoin torstaina(taas kerran kaikkea tapahtuu torstaina) ostamaan uudet kengät. Ne on ihanat ja itseasiassa niitä on kahdet. En osannut valita valkoisten ja mustien välillä joten ostin molemmat. Mutta se siitä kengistä, niitä on aina liikaa.

Olen saanut kyltymättömän himon esitellä jalkojani erinäisissä vaatteissa, mikä on hyvin hankalaa sinänsä koska jalkani ovat kuin kalkkilaivan kapteenit vaikka olen niitä ulkoiluttanut parvekkeella auringonvalossa. mutta kyllä nämä vielä jossain vaiheessa muuttuvat valkoisista ruskeiksi, ja silloin hihkun innosta.

Nyt kuului ulkoa auton ääntä, taitaa olla perheen pää tulossa kotiin. Paras mennä siivoamaan, että voin kirjoittaa epäsäännöllisesti ja pitkillä aikaväleillä muulloinkin.

• Pinnasängyn pinnasuoja valmiiksi. Tein sitä jo pari tuntia lisää, en vaan jaksaisi istua paikallaan enää ja keskittyä siihen.
• Hesarit luettava. Olen lukenut yhden päivässä, edelleen niitä on silti jäljellä.
• Vanhan pankkitilin sulkeminen
• Kylppärit kuurattava
• Vaunujen renkaat on käytävä täyttämässä, enää täytyy liittää pyörät takaisin vaunuihin (noin 3 minuutin homma)
• Vauvakirjan täyttö
• Ruokaa ja joitain herkkuja pakkaseen kiireisten päivien ja vieraiden varalta
• Silitettävä
• Kierrätykseen menevät pahvit, purkit ja paperit on pusseissa, mutta odottavat ulosvientiä
• Äitiä ja anoppia pitää muistuttaa laittamaan talteen muksun syntymäpäivän sanomalehdet
• Verokortti toimitettava Kelaan
• Sairaalakassi pakattava, ainakin muksun vaatteet valittava valmiiksi. Mies ei erota niitä pikkuruisia paitoja housuista..

Sinällään siis todella kiva että pakolliset jutut on tehty suurin piirtein. Eihän noista mikään (paitsi sairaalakassi) ole sellainen oikeasti pakkotehtävä. Mutta liikkeessä on kiva olla, ja siksi olen jo alkanut miettiä ihan ylimääräisiäkin askareita. Olen pessyt pyykkiä ja astioita aina kun vain mahdollista (mikä on johtanut vähän vajaiden koneiden pyörittämiseen, hyi minua) ja pessyt kissan vessaa jatkuvasti, ja lisäksi todella aion vielä siivota jääkaapin ja pestä sen liesituulettimen ällöttävän rasvaa ja pölyä keräävän ritilän.

Eilisen tempaukseni vuoksi voi kyllä olla, että nyt tarvitsenkin jokusen vuorokauden vähän lepoa, kävelin nimittäin neuvolasta kotiin. Okei, 3 kilometriä ei oikeasti ole matka eikä mitään, mutta en ole senkään vertaa kävellyt yhteen putkeen viimeksi kuin töissä ollessani. Ja siitä on likipitäen kolme kuukautta ja massani on pikkaisen siitä muuttunut. Ensimmäinen kymmenminuuttinen meni kuitenkin hyvin, sää oli koko matkan tosi ihanan lämmin ja aurinkoinen ja onnistuin pitämään yllä normaalin kävelytahdin (takanani kulkenut sauvakävelijä ei yrittänytkään tulla ohi). Sitten alkoi pikku hiljaa ilmestyä kivuttomia supistuksia, jotka veti mahan napakaksi ja sain ihan miettiä että missä kulmassa selkää pitäisi pitää jotten rasita sitä ylimääräisesti. Puolivälin jälkeen alkoi nivusiani painaa omituisesti ja sain pari ihan kunnollista supistusta. Pidin pienen breikin kanavan ylittävällä sillalla ja puuskutin sitten suoraan kotiin. Kotiin päästessäni hymy kasvoillani mitä ilmeisemmin oli vaihtunut nyrpeäksi irvistykseksi, mutta kaiken kaikkiaan matka oli oikein miellyttävä.

Salaa tietenkin toivoin että moinen reippailu edesauttaisi synnytyksen lähestymistä edes jotenkin, jos ei muuten niin painovoima valuttaisi mukulaa entistä alemmas. No en tiedä siitä, mutta loppupäivänä en pystynyt kävelemään kuin äärimmäisen vaappuvalla haarakäynnillä - häpyluu oli täysin kosketus- ja rasitusarka ja kaikki muu paitsi leveässä haara-asennossa istuminen oli tuskaa. Edelleen tuntuu vähän siltä että taidan jättää jääkaapin pesun vaikka huomiseen.. Mutta tästäkin näennäisen pienestä vaivasta olen ihan tyytyväinen. Oletan että synnytyksen kivut eivät tule aivan täytenä yllätyksenä jos ja kun vähän kiusaan kroppaani näin etukäteen ja saan edes jotain tuntumaa erilaisiin kiputiloihin. Pieni masokisti sisälläni on herännyt.

6000 kävijää sivuilla. Wohoo.

Olen ihan tyytyväinen tästä siivousvimmasta, sillä Kissa on omalta osaltaan edesauttanut tehtävien määrässä. Tuolle on nyt iskenyt päälle ensimmäinen oikea kiima, ja olemme Miehen kanssa saaneet useampaan kertaan miettiä, josko se leikkaaminen sittenkin olisi fiksuinta. Edelleenkin se arveluttaa kovasti. Tyttökissojen leikkauksessa on niin monia juttuja mitkä voi mennä vikaan sekä itse leikkauksen aikana että sitten myöhemmin paranemisvaiheessa. En haluaisi aiheuttaa kissalle tarpeetonta kipua ja ahdistusta, enkä tietenkään vaarantaa tuo henkeä. Mutta ahdistusta sille varmasti aiheuttavat myös kiima-ajat, jotka voivat toistua ties miten usein. Ja kiima ahdistaa vähän jo meitäkin. Ei siinä mouruamisessa mitään, kissalla on aika hiljainen ääni, mutta se, että saa pestä mattoja, peittoja ja sohvaa päivittäin merkkailujen jäljiltä ja vahdata vielä huoneitten nurkkiakin mahdollisten ylläreitten varalta, se ei ole kovin mukavaa. Etenkään juuri nyt, kun mielessä olisi paljon muutakin kuin tuon eläimen oikkujen vahtaus, ja kun noista oikuista ei tuota voi toruakaan, eihän se voi hormoneilleen itse mitään!

Selasin joitain kissapalstoja, ja löysin infoa aiheesta: Tyttökissojen leikkauksen hintahaarukka on noin 80-120 euroa. Usein lääkärit toivovat kissan olevan lähellä vuoden ikää ja/tai 2 kilon painoa leikkauksen aikaan. Toisissa paikoissa kissalle annetaan leikkauksen yhteydessä pitkäkestoinen kipulääkitys, jonka pitäisi riittää toipumisajalle, ja toisinaan kipulääkkeitä saa nestemäisessä muodossa kotona annettavaksi. Toisinaan myös eläinlääkärit ovat tarkkana siitä että kissalla pidetään kauluria ja/tai jonkinnäköistä sukkapukua haavojen suojana toipumisaikana, joka on noin 10-14 päivää. Ja toiset lääkärit sanovat ettei mitään varotoimia tarvita, kyllä kissa osaa haavan hoitaa. Ja osa kissoista repii ja nuolee tikkejä suurella innolla, ja toiset eivät ole niistä moksiskaan.

Suoraan sanottuna en ole ihan vakuuttunut. Pitäisikö tuohon lähteä? Rahasta ei missään nimessä ole kiinni, mietin vain Kissan hyvinvointia. Ja myös sitä miten minulla on tulevaisuudessa aikaa kuurata mattoja ja sohvaa. Toisaalta nyt olisi paras tilaisuus - kohta olemme Miehen kanssa molemmat lomalla. Olkoonkin että meillä on pieni huollettava ilonamme vuorokauden ympäri, meillä on myös varmasti aikaa ja mahdollisuus seurata kissan vointia ja haavan paranemista paremmin kuin mitä olisi silloin, jos vaikka olisimme molemmat töissä, tai minä yksin kotona lapsen kanssa.

Mutta ilmeisesti nykyisen kiiman ohimenemistä pitäisi odottaa ennen leikkausta. Sitten taidankin soitella paikalliselle eläinklinikalle ja kysellä kuinka tässä edetään.

Sen lisäksi että tänään siis imuroin kämpän, vaihdoin lakanat, viikkasin puhtaita vaatteita kaappeihin, pesin yhden lakanakoneellisen ja tappelin ison lattiatyynyn ensin kuivana koneeseen ja sitten litimärkänä pois sieltä, keräsin ulosvientiä varten kaikki tyhjät säilykepurkit, vanhat sanomalehdet ja elintarvikekartongit ja pesin kissan vessan, sain inspiraation muuttaa olkkarin kevätluukkiin. Vaihdoin siis parit verhot, pöytäliinan ja sohvan koristetyynyjen pääliset ihanan freshin vihreisiin. Tämän jälkeen olo oli aika huikea, tai siis selkää kivisti, maha oli supistuksesta kovana pallona, hiki pukkasi pintaan ja oli pakko pitää ruokatauko (joka olisi ollut maittavampi jos meillä olisi ollut kaapissa leipää, maitoa, leikkelettä, juustoa, jugurttia tai ylipäätään yhtään mitään paitsi eilinen porkkana-omena-salaatin ripsu).

Niin ja sitten loppuun se ihana ylläri, kissanpässi oli onnistunut saamaan mahansa jostain löysäksi ja juoksi sitten sata lasissa mieletöntä rundia pitkin kämppää ja veti takamustaan pitkin kaikkia vastaantulevia mattoja. Onnistuin sen onneksi pienen huudon saattelemana hätistämään vessaan lukkojen taakse siksi aikaa kun konttailin läpi supersprayn kanssa kolme mattoa ja puhdistin ne paskaraidoista. Eihän se toki kissan oma vika ollut mutta.. kiitti hirmuisesti kuitenkin!

Onneksi Miesrakas (joka ei muistanut käydä ruokakaupassa, mitähän ihmettä huomenna syön?) pelasti illan ja toi kotiin tullessaan minulle Zodiac-leffan, joka viimeinkin ilmeisesti löytyi sopivasta alesta. Huomenna jos jaksaisi vielä keittiön lattian pestä, niin sitten voisinkin taas viikon vetää lonkkaa hyvällä omalla tunnolla.

Lipaston laatikoista löytyy siivouksen yhteydessä SUURIA ELÄMÄN VIISAUKSIA kertovia papereita:

- - - -

True soul-balanced happiness is achieved by taking equal care of the following:

financial, relations, intellectual, physical and spiritual parts of yourself.

Tyyli- ja muotiblogit taitavat olla edellämainituista tämänhetkinen suosikkini. Ihana kurkistusreikä kuvien kera muiden ihmisten elämään, ja usein vielä kauniilla ulkoasulla varustettuna. Mikä voisikaan olla parempaa. Tässä on esimerkiksi yksi oikein viihdyttävä blogi, ja onneksi olen vasta melko alussa sen kanssa. Vielä paljon luettavaa jäljellä, ah autuutta.

Mistä lie johtuu, että sain tänäaamuna myös päähäni siivota vaatekaappini. Kaksi muovipussillista tavaraa lähti kierrätykseen UFF:ille, ja nyt kaappini huutavat tyhjyyttään. Täytynee lähteä huomenna ehdottomasti katselemaan niihin uutta täytettä, ja mahdollisesti myös jotain ihan päällepantavaakin. Mieheke lupautui lähtemään mukaan (oikeastaan jopa kysyi, josko kaipaan seuraa, en edes painostanut), eli ei tule edes yksinäinen matka. Myös uusi laukku on hankintalistalla, saa nähdä jos toteutuu. Olen nimittäin etsinyt sitä jo jonkin aikaa, ja nyt puhun siis kuukausista, mutta mikään ei ole miellyttänyt niin paljon, että olisi kaupasta mukaan lähtenyt. Ok, myönnetäköön, en puhunut aivan totta, montakin olen kotiin kantanut, mutta montaa käyttökertaa ei yhdellekään ole kertynyt.

Blogien ihmeellisessä maailmassa olen törmännyt useampaan otteeseen myös uutuussarjaan Gossip Girl, jonka ensimmäinen jakso näytettiin jo alkuviikosta, olisiko ollut maanantaina. Minä tietysti olin siihen aikaan teeveen edessä kuin liimattuna, tuijottaen Manhattanin nuorten elämää. Jakson päätyttyä minun oli yksinkertaisesti saatava nähdä lisää, ja tietenkin järjestin kaikki kolmetoista ilmestynyttä Gossip Girl episodea itselleni, ja lähes yhteen putkeen katsoinkin ne. Nyt odotan kuumeisena neljännentoista jakson ilmestymistä, eikä ole ihan helppoa. Samaten odotan myös Täydellisten Naisten ja Greyn Anatomien jatkumista, eikä ainakaan vielä näytä kovin lupaavalta. Oi miksi, miksi pitikään olla se typerä lakko?!

Kameran hankinta ei ole edistynyt vielä suuntaan eikä toiseen, eikä varmaan aivan lähiaikoina edistykään. Sääli, se olisi niin mukava, ja kuvamateriaali tässäkin blogissa saattaisi lisääntyä. Tosin, mies on varmaan oikeassa sanoessaan, että jaksaisin kuvailla muutaman päivän, ja kyllästyisin, kuten niin helposti teen kaiken muunkin kanssa.

Tässä kuitenkin yksi, erittäin huonolaatuinen, kännykän kameralla otettu kuva tämän illan aktiviteeteista. Tuon jos mieheke näkee, hän lähes rukoilee saada ostaa minulle uuden kameran, etten vain enää ikinä laittaisi esille mitään näin järkyttävän huonolaatuista! Mutta, ainakin tee oli loistavaa (appelsiinilla maustettua valkoista reilunkaupan teetä, nam), eikä blogin päivitteleminenkään mitään aivan huonoa tekemistä ole. Vain kuvan laatua pitäisi parantaa. (Kyllä, kuppi on valtava, Indiskasta ostetu, ja siitä juokin sitten helposti teetä koko illan.)