Ohjelmalla on myös keskustelupalsta netissä, joka tasonsa puolesta on, no, keskustelupalsta netissä.

"Onko pakko pilailla Jeesuksella?!? Etkö pysty parempaan?"

"Mike ja Sari eivät sopineet ollenkaan ohjelmaan. Etenkin ensimmäisen haastattelu oli aika surullista katsottavaa. Jopa ne muutamat hauskahkot jutut olivat liian rohkeita studioyleisölle, koska eihän uskonnolle saa nauraa."

"Eilisen kirjailijamies oli jo jollain lailla kiinnostava."

Olen tänään maanantaina Ylen kello kuuden uutisten kulttuuriosuudessa kommentoimassa innovaatioyliopistoa. Olen sitä vastaan! Katsokaa!

Keskiviikkona olen Nelosen uudessa Maria!-talkshow'ssa puhumassa kirjastani ja kaikesta muustakin. Ja mikä hillittömintä, studiossa on kanssani samaan aikaan pornolegenda Ron Jeremy!

(Jos näette ohjelmassa pätkän, jossa olen "tekemässä töitä kahvilassa", niin kirjoitan siinä tätä blogimerkintää. Kuinka moni voi väittää, että Ron Jeremyn googlettaminen on työntekoa?)

Edit: Uutislähetys nähtävissä täällä, kulttuuriosio noin pätkän puolivälissä.

MIKE POHJOLAN PUHE MIELENOSOITUKSESSA
23.5.2008 klo 12 Eduskuntatalolla

Hyvät opiskelijatoverit, kansanedustajat, taiteiden ja tieteiden edustajat sekä huolestuneet kansalaiset. Olemme täällä tänään, koska vastustamme hallituksen tuhoavaa ja suunnittelematonta yliopistouudistusta. Olemme täällä tänään, koska puolustamme sivistysyliopistoa.

Meille sivistys, taide, tiede ja kulttuuri ovat tärkeitä asioita. Suomalainen peruskoulutus ja vahvat sivistysyliopistot ovat luoneet lähes kaiken sen, mikä kansallisessa kulttuurissamme ja lähihistoriassamme on hyvää ja arvostettua. Suomalainen tiede ja taide, koko kulttuurimme, on rakentunut tämän pohjan varaan.

Ilman sivistystä painottavaa koulutuspolitiikkaa meillä ei olisi Väinö Linnaa tai Tove Janssonia, ei Jean Sibeliusta tai Alvar Aaltoa, ei Linus Torvaldsia tai Aki Kaurismäkeä, ei Minna Canthia tai Teräsbetonia. Nyt sivistysvaltio Suomi halutaan tuhota ja luoda tilalle tehokkuusvaltio Finland.

Hallitus hätiköi yliopistouudistusta, jota markkinoidaan tarpeella lisätä kansainvälistä kilpailukykyä, yliopistojen rahoitusta ja akateemista itsenäisyyttä. Käytännössä rahoitus ei valtaosalla yliopistoista lisäänny vaan vähenee, jo valmiiksi mainio kansainvälinen kilpailukyky rapistuu, eikä akateeminen itsenäisyys toteudu ainakaan uudistuksen lippulaivassa Innovaatioyliopistossa.

Todellisuudessa yliopistouudistuksessa luodaan säätiömuotoisia yliopistoja, tuhotaan korkeakouluverkko, avataan portti lukukausimaksuille ja kanavoidaan yliopistojen puutteellinen rahoitus Innovaatioyliopistona markkinoituun salamyhkäiseen riskihankkeeseen.

Yliopistojärjestelmä kaipaa uudistamista, mutta hallitus on hätiköimällä tuhoamassa sivistysvaltiomme peruspilarin. Emme voi hyväksyä sitä opiskelijoina, tieteen ja taiteen tekijöinä, emmekä Suomen kansalaisina. Yliopistouudistuksen pitäisi tapahtua suunnitelmallisesti ja sisältölähtöisesti.

INNOVAATIOYLIOPISTO

Meidän opinahjoamme, Taideteollista korkeakoulua, ollaan liittämässä yhteen Teknillisen korkeakoulun ja Helsingin kauppakorkeakoulun kanssa Innovaatioyliopistoksi. Juhlapuheissa julkilausuttuna pyrkimyksenä on, että eri tutkimusaloja törmäyttämällä syntyy uusia Nokioita joka niemeen ja lahdelmaan. Väistyvän rehtorimme maailmankuvassa kyseessä on jopa Suomen itsenäistymiskamppailun veroinen hanke.

Suunnitelmia on alettu toteuttaa ennen kuin niitä on edes tehty. Vasta nyt väkivaltaiset uudistajat yrittävät pumpata jotain sisältöä onttoihin kuoriin.

Me opiskelijat, joita nämä muutokset henkilökohtaisesti koskevat, olemme lukuvuoden aikana koettaneet selvittää osastomme johdolta, koulun hallinnolta, opetusministeriöltä ja Sailaksen raportista, mitä oikein on tapahtumassa. Tarjolla ei ole faktatietoja tai asiakirjoja, vaan asiaa taikauskoisesti puolustavien, mutta siihen vaikuttamattomien byrokraattien henkilökohtaisia vakuutuksia: "Mikään ei muutu, paitsi että kaikki paranee."

Hienoa, että byrokraattien usko itseensä on näin vahvaa, mutta se ei paljoa lämmitä mahdollisesti tuottamattomina lakkautettavien koulutusohjelmien opiskelijoita. Eräs suomalainen menestysbrändi syntyi, kun Piirustuskoulussa, nykyisessa Kuvataideakatemiassa, opiskeleva nuori nainen piirteli tyhmiä peikkoja välitunnilla. Jos hän olisi opiskellut Innovaatioyliopistossa, Tove Jansson olisi erotettu kannattamattomana, eikä muumeja olisi koskaan syntynyt.

Huippuopiston miehet tuntuvat olevan varmoja siitä, että Taideteollista korkeakoulua ei missään nimessä voi jakaa. Tätä näkemystään innovaatiohankkeen isä Yrjö Sotamaa on julistanut koko Taikin yksimielisenä kantana, vaikka sen takana eivät ole sen enempää opiskelijat kuin henkilökuntakaan. Sotamaa saikin astua sivuun Taikin rehtorin virasta osoituksena opiskelijoiden ja henkilökunnan tyytymättömyydestä.

Olemme esittäneet pakkoliitoksen vaihtoehdoksi osaston yhdistymistä Teatterikorkeakoulun kanssa. Teakin ja ELOn opiskelijat ja henkilökunta ovat ajatuksen takana. Näin voisi uudistuksesta syntyä muutakin synergiaa ja luovuutta kuin teollisten suunnittelijoiden, insinöörien ja markkinoijien tuoteinnovaatiot.

Opetusministeriössä ja hallituksessa tiedetään kyllä jo pitkällisen valistustyömme myötä, että Taikissa on taideteollisten aineiden lisäksi taideaineita, joiden paikka ei todellakaan ole Innovaatioyliopistossa. Tästä huolimatta tätä ilmeistäkään muutosta ei kuitenkaan ole saatu läpi. Pelkkä päättäjien jääräpäisyys ei saa vaarantaa satojen ja tuhansien opiskelijoiden elämää, eikä suomalaisen taiteen tulevaisuutta.

VAATIMUKSET

Vaadimme, että päätöksissä otetaan huomioon myös opiskelun ja tutkimuksen sisältö. Silloin Taikin taideteolliset osastot ja laitokset yhdistettäisiin teollisuuteen ja taiteellisille aloille etsittäisiin kumppaneita muista taideyliopistoista. Silloin yksityisen pääoman haaliminen ei määrittäisi yliopistojen rahoitusta. Silloin kansakunnan yliopistoilla olisi muutakin arvoa kuin talouskasvun välitön nostaminen ja liukuhihnamaistereiden tuottaminen.

Kouluttautuminen on isänmaallista toimintaa yhteiskunnan parantamiseksi. Siitä ei tule rangaista, vaan sitä tulee tukea kaikin keinoin. Opiskelijat on nostettava köyhyysrajan yläpuolelle, eikä kenenkään saa vaatia elävän lainalla. Yliopistojen uusi palkkausjärjestelmä ja tulosvastuullisuus on lopetettava EU:n tasolla. Alueellisen tasa-arvon on toteuduttava yliopistojen välillä. Innovaatioyliopistohanke on laitettava jäihin.

Ja ennen kaikkea: Yliopistojen ja suomalaisen sivistyksen tulevaisuutta ei saa vaarantaa hätiköidyillä päätöksillä. Tähän mennessä muutoksia on pedattu suoltamalla innovaatiojargonina tunnetuksi tullutta suuruudenhullua sanahelinää, mutta toiminnan sisältö on jäänyt täysin hämäräksi.

Me mielenosoittajat haluamme elää sivistysvaltiossa, emme innovaatiotehtaassa. Teidän päättäjien on tehtävä se meille mahdolliseksi.

Muutoin aika onkin mennyt tämänpäiväistä larppia ja huomista mielenosoitusta valmistellessa...

Kaikki siis koolle Eduskuntatalon eteen perjantaina 23.5. klo 12-13. (Samaa aihetta koskevasta välikysymyksestä äänestetään yhden jälkeen.)

Lisätietoa täältä: http://sivistys.wordpress.com/

Ja tietty meillä on myös Feisbuuk-eventti.

Vielä vähemmän se vastaa todellisuutta. Ihmetys onkin kohdistunut siihen, miksei oppia oteta esimerkiksi Saksasta ja kanavoida rahoitusta niille yksiköille, joiden näytöt ovat siihen riittäviä.

Vain muutamaa aikayksikköä myöhemmin Taideteollisen korkeakoulun rehtori Yrjö Sotamaa kolumnisoi Kauppalehdessä (Nine to four, KL 31.3.), kuinka "kuukauden oleskelu Piilaakson ja Los Angelesin sykkivässä ilmapiirissä kirkasti ajatukset suomalaisen ja amerikkalaisen (huippuyliopisto)ajattelun peruseroista".

Uskonnollista hurmosta muistuttavan hurahduksen seurauksena Sotamaa on ilmeisesti unohtanut, että yliopistojen innovaatio-osasto - siis tutkimuksen tekijät - eivät todellakaan työskentele viran suojissa yhdeksästä neljään. Näin kenties tapahtuu hallintotasolla, jossa ei tehdä tuloksia, vaan suunnitellaan niiden tekemistä seuraavalla kvartaalilla. Mitkä ovat Yrjö Sotamaan henkilökohtaiset tutkimukselliset saavutukset? Entä riittääkö yrittäjähengen osoitukseksi se, että vierailee Amerikassa ihailemassa sikäläistä toimintakulttuuria?

Jos hallintoportaalla olisi kiinnostusta (ajasta ei tunnu olevan puutetta päätellen näpertelyn asteesta) tutustua henkilökohtaisesti tutkimuksen tekijöiden arkeen, yhtäläisyydet kotoisten tuottavien yliopistojen ja Suuren Mahtavan välillä eivät ainakaan rehtorin termein juuri poikkea toisistaan.

Erikoislaatuisia heittoja tekstissä on useita, kuten se, että rapakon takana "opiskelijoiden arviot opettajistaan vaikuttivat myös professoreiden urakehitykseen". Ja nekö eivät vaikuta kotoiseen YPJ-arviointiimme? En tunne TaiKin kulttuuria, ja pahoin pelkään, etten haluakaan.

Toiseksi, myös suomalaiset professorit tuppaavat hankkimaan sitä ulkopuolista rahoitusta sellaisessa mittakaavassa, että heistä voidaan puhua jo yrittäjinä. 2400 tunnin vuosittainen työaika ja päättymätön oravanpyörässä juokseminen viittaa kyseiseen ominaisuuteen, ei todellakaan "turvallisuushakuiseen virastoasenteeseen" niin kuin asioista vähemmän perillä olevat tahot tuntuvat olettavan.

Sotamaa kirjoittaa, kuinka koko amerikkalainen toimintakulttuuri ja yrittäminen mielentilana tarkoittaa "yritystä ja erehdystä, kokeiluja, riskinottoa, epäonnistumisia, virheiden tekemistä ja niistä oppimista, oman aseman ansaitsemista joka päivä uusien ideoiden ja tekojen kautta, itsensä ja rajojen ylittämistä ja ponnistelua omien kykyjen äärirajoilla".

Jo väitöskirjavaiheessa aloittelevan tutkijan elämä on jatkuvaa epävarmuutta ja harhailua poluilla, jotka eivät lopulta osoittaudu oikeiksi mutta joita kulkematta ei pääse koskaan perille. Ilman iteraatiota ei synny uutta tieteellistä tietoa. Yritys- ja erehdysmenetelmä on välttämätön, mutta samalla henkisesti riskialtis: jaksanko, havaitsenko mahdollisuudet oikealla hetkellä, miten selviän ponnisteluista kohti tuntematonta. Taloudellisista ja sosiaalisista riskeistä, pätkätyösuhteista ja rahoituksen epävarmuudesta tuskin tarvitsee edes mainita ääneen.

Tutkijan elämä on oppimista virheistä ja jatkuvaa ajatusten ja mahdollisuuksien kypsyttämistä riittävän valmiiksi. Nämä ovat juuri niitä pelinappuloita, joilla oma asema ansaitaan. Ellei tutkijalla ole minkäänlaista poltetta saada vastauksia asettamiinsa kysymyksiin, silloin hän on väärässä paikassa, ja tätä ongelmaa ei ratkaista rahoitusmalleilla tai ylhäältä annetulla pakolla tuottaa väkisin huippua.

Tutkija myös ylittää itsensä joka päivä pelkästään siinä, että hän on kaiken väheksynnän, henkisen kuormituksen, ristipaineen ja markkinahypetyksen keskellä valmis taistelemaan saavuttaakseen jotain. Ja tarkalleen omien kykyjensä äärirajoilla, usein niiden yläpuolella.

Haluaisinkin kysyä Yrjö Sotamaalta, mikä erottaa yrittäjäluonteen yrittäjäluonteesta?

Lopuksi: hyvä perimmäinen kysymys tietenkin on, miksi akateemisen ajattelun kehtoihin tulisi istuttaa maksimaalinen määrä "sarjayrittäjiä" ja oman elämänsä asennevammaisia pakkosuorittajia, joille 16 tunnin työpäivä on vallitseva normi. Silläkö kansakunnan innovaatiopotentiaali nostetaan taivaaseen?

Olen lobannut kansanedustajaani Paavo Arhinmäkeä tällaisen tilaisuuden järjestämiseen ja painopiste onkin innovaatio- ja taideyliopistoissa sekä uudistuksen ideologisissa taustoissa.

Sivistysyliopistosta tulosyliopistoksi?
- yliopistot uudistuvat, mutta kenen ehdoilla: tieteen ja taiteen vai markkinavoimien?

keskustelutilaisuus yliopistojen tulevaisuudesta
torstaina 21.2.2008 klo 18-20
Eduskunnan lisärakennuksen kansalaisinfossa, Arkadiankatu 3

- Mikä yliopistoja ohjaa?
professori Leena Eräsaari

- Miten uusi innovaatioyliopisto palvelee opiskelijaa?
Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunnan hallituksen jäsen Markku Ruotsalainen

- Miksi opiskelijat haluavat taideyliopiston?
ainejärjestön taideyliopistokampanjan koordinaattori Juska Jutila

keskustelua vetää ja kommentoi kansanedustaja Paavo Arhinmäki

Allekirjoitin jutun paitsi edustajiston jäsenenä, mutta myös osastomme opiskelijajärjestön ETL ry:n puheenjohtajana. Jälkimmäinen titteli poistettiin varmaankin siksi, että se on niin pitkä :)

Osaston henkilökunta, opettajat ja opiskelijat tuntuivat pitäneen jutusta. Tämän viikon kurssia pitävä proffa jopa aplodeerasi jutulle tunnin alussa (ja sanoi, että saan myöhästymiseni anteeksi).

Asiaa on tietenkin mutkistanut mm. opetusministeriö ja koulumme rehtori, jotka ovat olleet sitä mieltä, että Taikkia ei tulla pilkkomaan ja vaikka tultaisiinkin, niin mitään taideyliopistoa ei missään tapauksessa tule. Olin siis valmistautunut ns. potkimaan tutkainta vastaan.

Sitä suurempi olikin yllätykseni ja iloni, kun Helsingin Sanomissa oli tänään otsikko: Sarkomaa: Taideyliopisto perustetaan.

"Teatterikorkeakoulun, Kuvataideakatemian ja Tampereen yliopiston näyttelijäkoulutus yhdistetään 2010 taideyliopistoksi. Myöhemmin pohditaan, tuleeko myös Sibelius-Akatemia mukaan uuteen taiteen huippuyliopistoon."

[...]

"Sarkomaan mukaan Taideteollinen korkeakoulu (Taik) on yhä menossa kokonaisuudessaan mukaan innovaatioyliopistoon Teknillisen korkeakoulun ja Helsingin kauppakorkeakoulun kanssa, vaikka esimerkiksi elokuvataiteen laitokselta on jo ehditty hakea "turvapaikkaa" Teatterikorkeakoulusta."

Jopas on. En osaa suhtautua noihin pelotteluihin Taikin pilkkomisen mahdottomuudesta kovin vakavasti, kun vielä eilen julkinen käsitys oli, että mitään Taideyliopistoa ei tule ylipäätäänkään.

Melko mukavaa kerrankin tehdä kulttuuri- ja opiskelijapolitiikkaa niin, että asiat menevät juuri siihen suuntaan kuin haluaa!

Koulumme aulassa on ollut yhteisötaideteos, jonka idea on se, että ohikulkijat voivat kirjoittaa ja piirtää teoksen huonekaluihin ja niiden takana olevaan seinään mitä haluavat. Mm. "rexi on sexihomo". Hauskaa ja harmitonta taidetta.

...VAI ONKO?

Raja ylittyi, kun eräs laitoksemme opiskelija kirjoitti teoksen viereiseen seinään "Huippuopiston miehet yrittää kääntää mun pään mutta se ei onnistu koska kuulen korpeimme uiskintaa". Huippuyliopistosta kirjoittaneen opiskelijan henkilöllisyys
selvitettiin valvontakamerakuvien avulla ja häntä uhkailtiin sakoilla ja poliisitutkinnalla. Osastomme työsuojeluvaltuutettu lupautui maalaamaan tekstin peittoon, mutta häntä kiellettiin.

Tärkeintä oli rankaista tätä rikollista graffitianarkistia, jossa kaikkiin opiskelijoiden epävarmuuden aiheuttama paha olo pääsi purkautumaan.

Kuvitteleeko ne sedät oikeasti, että kurinpitotoimien avulla Otaniemen seinät jäisivät tuhrimatta?

Olin jo melko varma, että en menestyisi, kun meidän luokka oli koko vaalipäivän Kettupäivillä katsomassa lyhytelokuvia, mutta ehkä roolipelaajien ja vasemmistonuorten äänistä oli apua...

Vaalilauseessani lupailin puolustaa riippumatonta taideopetusta ja taistella yhtiövaltaa vastaan. Ehdin männäkuussa haukkua innovaatioyliopistohanketta jo telkkarin Kulttuuriuutisissakin. Aika hurjaa menoa!

Edit: Sain 13 ääntä, mikä kuulostaa vähältä, mutta toisaalta sain noin 5% annetuista äänistä, mikä kuulostaa aika paljolta... Pienen korkeakoulun ominaisuuspiirre, ilmeisesti. Kovin ääniharava sai 21 ja vähiten saanut uusi edustaja 7 ääntä.

Jo etukäteen kuriositeetiksi ja nimelliseksi lillukanvarsissa kiehnäämiseksi tulkittu huippuyliopistohanke on saanut Helsingin ja Espoon kaupunginisät takajaloilleen. Riidan siemen piilee yliopiston sijoittelussa. Espoon mielestä Otaniemi on ainoa järkevä vaihtoehto, mutta Helsinki ei tunnetusti halua luopua nimekkäistä korkeakouluistaan (HS 1.9.2007).

Osa mukana olevista vaikuttajista tosin on sitä mieltä, että kysymys ei ole niinkään fyysisestä sijainnista kuin rakenteesta ja rahoituksesta.

Silti tilanne on mielenkiintoinen. Koska kaikkia miellyttävää vaihtoehtoa ei ole olemassa, aluksi keskitetään huippuyliopiston ydinhallinto yhteen pisteeseen, joka sijoitetaan kompromissiratkaisuna hyvien liikenneyhteyksien varrelle Vantaan Tikkurilaan.

Kahden vuoden pohjatyön ja kalliiden selvitysten jälkeen havaitaan, että kampusalueita ei kannata siirtää, koska se herättää niin paljon vastustusta.

Lopulta muuan virkamies saa päähänsä kuningasajatuksen: jaetaan huippuyliopisto kolmeksi eri yliopistoksi, joista yhdessä erikoistutaan tekniikkaan, toisessa talouteen ja kolmannessa taiteeseen.

Hallintokoneisto, muu yliopistoväki ja poliittiset päättäjät ovat innoissaan. Juuri tätä piristysruisketta Suomen kilpailukyky tarvitsee!

Pääkaupunkiseutu, ällös sure kohtaloas ihanaa: viimeistään viiden vuoden päästä teillä on taas TKK, kauppakorkeakoulu ja taikkari.

Maalliset kysymykset (kuten se, mistä löytäisimme opetuksestaan vastaavia professoreja) eivät saa kirveelläkään paikkaansa tässä diskurssissa.

Kuuleman mukaan valtakuntamme haluaa eroon teknologiainnovaatioiden ylikorostamisesta. Sen kunniaksi yliopistojen painopistealueiden pitäisi tulevaisuudessa sijoittua metalli- ja koneteollisuuteen, informaatioteknologiaan, biotekniikkaan, ympäristötekniikkaan ja kulttuuriin.

Mikä ei kuulu joukkoon? Tai oikeammin: mikä näistä on se kuuluisa profeetta vieraalla maalla, jossa edelleen odotetaan Pekka Himasen ilmestystä?

Itselleni ei ole vielä selvinnyt, millä tavoin yksinomaan kulttuurialaan fokusoituminen edistäisi ei-teknologisten innovaatioiden tutkimusta ja käytännön ymmärtämistä.

Pahus, tulipa taas tauon jälkeen teesitettyä kirotun teoreettista tekstiä. Nämä eivät ymmärrettävästi herätä lukijakunnassa mitään vastakaikua, joskin satunnaisen myönteistä hiljaista hyväksyntää on havaittavissa vertaisten marginaaliyhteisössä ja käytäväpuheissa.

Aito kommenttiaktiviteettirintama herää kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun kirjoitukset kategorisoivat perusopiskelijoiden mieleenpainuvinta vähemmistöä mahdollisimman stereotyyppisesti tai keskittyvät muistelemaan yleisiä syitä opintojen viivästymiseen.

Milloin taas aiheena ovat taustalla kummittelevat yliopistojen rakenneongelmat, tekstin sisältö on egolähestymistavan nimeen vannoville liian korutieteellistä ja -lauseellista tullakseen kommentoiduksi. Tai ehkä vika on sittenkin kirjoittajassa? Assistenttibloggaamisen dualiteetit tuottavat rakenteellista tylsyyttä, mutta jos joku on onnistunut viettämään kymmenen vuotta yliopistossa ilman sitä, hän ottakoon yhteyttä kaikkiin mahdollisiin tahoihin heti ensi tilassa.