Avainsanat » Jaksaminen

BACK ON TRACK! Mitä tapahtuu jos ei käy salilla kolmeen viikkoon?

Kolme viikkoa hujahti hurjan nopeasti ja eilen oli ekan salitreenin aika! Jipii! Miltä ensimmäinen treeni tuntui, millaisia ajatuksia ja tunteita treenitauko herätti, millaisia muutoksia salitauko aiheuttaa ja mikä on fiilis kropassa nyt? 677 more words

Hyvinvointi

Matka alkaa

Aivokuorma. Helsingin Sanomissa oli 1.5.2017 mielipidekirjoitus ”Turha aivokuorma altistaa uupumukselle”. Kirjoituksessa kuvatut asiat eivät sinänsä ole mitään uusia, ja olen lukenut aiheesta paljon, mutta jokin artikkelin konkretiassa sai minut aktivoitumaan. 493 more words

Aivokuorma

Voima

Viimeaikoina on tullut mietittyä voimaa ja voimavaroja. Etenkin sitä, mistä ne tulevat ja minne ne menevät.

Nopealla vilkaisulla ympärille näyttää siltä, että omien voimien alikäyttö on yleistä. 81 more words

Inhimilliset voimavarat

Aivan. Ei mikään ”henkilöstöhallinto”… Tätäkin olen paljon miettinyt, inspiraation putkahdellessa milloin mistäkin näkövinkkelistä.

Jos työntekijät ovat yrityksen tärkein voimavara niin miksi henkilöstöpäällikön johtamaa yksikköä kutsutaan alan kirjallisuudessa yhä ”tukitoiminnoksi”? 197 more words

Valoa pimeään

Valoa pimeään

Marras- joulukuu on pimeintä aikaamme. Valoisia tunteja ei enää joululle tultaessa montaa ole, kun heräät pimeään ja palaat kotiin pimeässä. Toisinaan pimeys pysäyttää: Onpa siellä taas synkkää! 295 more words

Ratkaisu- Ja Voimavarakeskeinen

Ajankäytön jalo taito

Harva asia maailmassa on yhtä vähissä kuin pastorin aika. Ainakin jos pastori tekee töitään intohimoisesti ja oikeaoppisesti. Tai, ainakin intohimoisesti. Pastorilla voi helposti olla yhtä aikaa menossa useita, jopa kymmeniä, tehtäviä, jotka ovat toinen toistaan kiireisempiä hoidettavia. 258 more words

Helluntailaisuus

Jaksaa jaksaa! (Vai jaksaako sittenkään?)

Taannoin keskustelimme oppitunnilla pastoreiden jaksamisesta. Ei ole ollenkaan salaista tietoa, että pastoreiden, ja vielä erityisesti nuorisopastoreiden, todennäköisyys loppuun palamiseen on varsin huikea. Valitettavan usein näkee pastoreita, joiden tulisi etsiä itselleen apua sen sijaan, että he auttaisivat muita. 350 more words

Helluntailaisuus