Olen viime aikoina yhä enemmän pohtinut ympäristön kohdistamia paineita ja ehkä odotuksiakin meihin. Jotkut niistä voivat hyvinkin olla kuviteltuja, mutta yhtä kaikki ne vaikuttavat meihin. Itse olen ajautunut kyseenalaistamaan itseäni useassa eri tilanteessa ja asiassa, sillä koen, että minulle on luontaista käyttäytyä eri tavalla kuin minun oletetaan käyttäytyvän ja olevan. 169 more words